Hämmästys oli yleinen. Isännän käytös tuntui kaikista oudolta. Hän näytti itsekin ihmettelevän sanojensa kiivautta. Ne olivat päässeet häneltä hänen tietämättään, puhjenneet kauan kertyneestä vihasta. Kaikki perheen jäsenet seurasivat, liikkumattomina, kädet hervottomina riippuen, katseillaan rouva Bourdelais'ta, joka kulki kadun poikki. Hän tuntui vievän mukanaan koko heidän toimeentulonsa, kun hän astui sisään Naisten Aarreaitan suuresta ovesta. Ja kun hänen selkänsä katosi väkijoukkoon, kauppaan jääneistä tuntui että viimeinen side oli katkennut.
— Taas veivät! mutisi kauppias.
Sitten kääntyen Deniseen, jonka palaamisesta Aarreaitan palvelukseen hän oli kuullut puhuttavan, hän sanoi:
— Sinutkin he vievät takaisin… Mene vain… En suutu sinulle siitä.
Kellä on varaa, sillä on valtaakin.
Denise, joka vielä toivoi, ettei Geneviève äsken kuullut Colombanin sanoja, kuiskasi hänen korvaansa:
— Hän rakastaa teitä, rohkaiskaa mielenne.
Mutta Geneviève, toivottomana niinkuin isäkin, kuiskasi hiljaa murtuneella äänellä:
— Miksi valehtelette!… Näettehän, ettei hän voi olla katsomatta sinne. Kyllä minä tiedän, että he ovat varastaneet hänetkin minulta, niinkuin varastavat meiltä kaiken.
Sitten hän meni istumaan kassan taakse äitinsä viereen. Tämä oli epäilemättä arvannut, että uusi isku oli kohdannut tytärtä, sillä hänen tuskaiset silmänsä siirtyivät Genevièvestä Colombaniin ja sitten Naisten Aarreaittaan. Totta se oli. Kaiken se heiltä vei, isältä omaisuuden, äidiltä lapsen, tyttäreltä sulhasen, kymmenen vuotta odottamansa. Tätä tuomittua perhettä katsellessaan Denise, jonka sydän oli täynnä sääliä, ei voinut olla tuntematta tunnonvaivoja. Eikö ollut sydämetöntä panna kätensä koneeseen, joka riisti köyhältä hänen toimeentulonsa. Mutta hän tunsi olevansa väkevämmän vallassa eikä tiennyt tekevänsä pahaa.
— Yhdentekevää, jatkoi Baudu rohkaistakseen itseään, — emme me siitä kuole. Jos yhden menetämme, niin toisen voitamme… Kuulehan, Denise, meillä on tässä seitsemänkymmentätuhatta frangia, joilla aiomme valmistaa Mouret'lle unettomia öitä… Mitä te siellä nyrpeilette, te muut! Eihän tässä hautajaisissa olla.