Ostaja tuntui hämmästyvän.
— Kuusi frangiako? Samaa kangasta ne myyvät tuolla vastapäätä viidestä frangista.
Baudun kasvot värähtivät. Hän ei voinut olla enää asiaan puuttumatta, vaan sanoi kohteliaasti, että rouva varmaankin erehtyi. Tämän kankaan oikea hinta oli kuusi frangia viisikymmentä, eikä sitä mitenkään voinut myydä viidestä. Rouva tarkoitti varmaankin jotain muuta kangasta.
— Eikö mitä, aivan samaa, väitti rouva Bourdelais, joka niinkuin aina porvarirouvat luuli tietävänsä paremmin. — Aivan samaa. Ja vielä paksumpaakin se taitaa olla.
Väittely alkoi kääntyä katkeraksi. Baudu teki parhaansa hallitakseen kasvonsa ja pysyttääkseen hymyn huulillaan. Mutta viha Naisten Aarreaittaa kohtaan kohosi hänen kurkkuunsa, niin että hän oli tukehtumaisillaan.
— Todellakin, rouva Bourdelais sanoi lopuksi, — teidän täytyy kohdella minua paremmin, muuten minäkin menen Naisten Aarreaittaan niinkuin muutkin.
Silloin Baudu menetti malttinsa ja huusi vihasta väristen:
— No niin, menkää sitten!
Rouva Bourdelais nousi loukkautuneena ja meni pois katsomattakaan toisiin ja sanoen mennessään:
— Niin aion tehdäkin.