Deniseä hävetti. Mitä hänellä oli tekemistä tuon miehen kanssa, ja miksi hän kiivastui? Hän ei voinut sanoa mitään. Hänen vasta kuulemansa sanat kaikuivat hänen sydämessään kaukaisen kellon kaikuna, ja hän kuunteli levottomana tuota ääntä: "Rakastan häntä! Rakastan häntä!" Ja soitto paisui yhä täyteläisemmäksi. Niin, oikeassa mies oli. Ei hän silloin voinut toista naida.
Kääntyessään Denise näki Genevièven ruokasalin ovella.
— Hiljaa! hän kuiskasi Colombanille.
Mutta oli jo liian myöhäistä. Geneviève oli luultavasti kuullut, sillä hänen kasvonsa olivat aivan verettömät. Samassa ovi aukeni ja asiakas saapui. Se oli rouva Bourdelais, joka vielä joskus kävi Vanhassa Elbeufissa, missä hänelle tarjottiin hyvää ja kestävää tavaraa. Muut olivat jo aikoja sitten herenneet käymästä. Rouva de Boves oli muotia noudattaen siirtynyt Naisten Aarreaittaan eikä rouva Martykaan tullut enää. Vastapäätä loistavat näyteikkunat houkuttelivat hänetkin luokseen. Genevièven täytyi mennä tulijaa vastaan ja hän sanoi elottomalla äänellä:
— Mitä rouva haluaa?
Rouva Bourdelais halusi flanellia. Colomban otti hyllyltä alas pakan, ja Geneviève näytteli kangasta. He seisoivat vierekkäin tiskin takana, ja heidän kylmät kätensä hipaisivat toisiaan. Samassa Baudu tuli sisään vaimonsa kanssa. Rouva Baudu meni istumaan tavalliselle tuolilleen kassan ääreen. Aluksi Baudu ei sekaantunut kauppaan. Hän ei ollut valittavinaan, vaan hymyili Deniselle ja katsoi sitten rouva Bourdelais'hin.
— Tämä ei ole tarpeeksi hyvää, sanoi rouva Bourdelais. — Näyttäkää minulle mikä teillä on parasta.
Colomban otti alas toisen pakan. Seurasi hiljaisuus. Ostaja tutki kangasta.
— Minkä hintaista se on?
— Kuusi frangia, hyvä rouva, sanoi Geneviève.