Keskellä hallia tarjosi kesäsilkkien näyttely silmälle aamuhetken hienoimpia valonvivahduksia, läpikuultavan vaaleita, punaisia, keltaisia, sinisiä heijastuksia, taivaankaarelta lainattuja. Siinä oli kankaita, kirkkaampia kuin kesäisen taivaan hattarat, keveämpiä kuin linnun pesästä lentävät untuvat, hienompia kosketukselle kuin kiinalaisen neitsyen iho. Siinä oli japanilaisia ja intialaisia kankaita, ruudukkaisia, kukikkaita, jotka johtivat mieleen hienohelmaisten naisten kävelyn toukokuun aamuna suurten puiden varjossa.
— Otan tämän, rouva Desforges sanoi osoittaen Ludvig XIV:n tyylistä kangasta, jonka vaalealle pohjalle oli siroteltu ruusukimppuja.
Favier'n mitatessa kangasta hän vielä kerran pyysi Bouthemont'ia sanomaan kenestä oli kysymys.
— Aion mennä valmiiden vaatteiden osastolle, sanoi hän, — katsomaan matkaviittoja… Kuulkaa, onko hän vaalea, tuo neiti, josta oli puhe?
Osastonjohtaja, joka alkoi käydä levottomaksi itsepintaisista kysymyksistä, hymyili vastaamatta. Samassa Denise sattui kulkemaan ohi opastaessaan Liénard'in luo merinoita ostamaan rouva Boutarelin, tuon maaseudulta kotoisin olevan naisen, joka kävi Pariisissa kahdesti vuodessa tuhlatakseen Naisten Aarreaitassa vaivoin säästämänsä rahat. Kun Favier valmistautui saattamaan rouva Desforges'ia, Hutin pysähdytti hänet tehdäkseen hänelle kiusaa.
— Teidän ei tarvitse mennä. Pyydetään neitiä saattamaan rouva.
Denise suostui heti ottamaan sekä ostoksen että laskun. Mutta hän oli hämillään niinkuin aina, kun kohtasi tuon miehen, jota hän ei voinut häpeämättä nähdä, ikäänkuin tämä olisi muistuttanut häntä vakavasta hairahduksesta. Niin suuresti unelman muisto painoi hänen omaatuntoansa.
— Kuulkaahan, kuiskasi rouva Desforges Bouthemont'ille, — tuo tyttö se kai on… Vai on hänet otettu takaisin palvelukseen?… Aivan varmaan, hän se on, josta kerroitte.
— Mahdollisesti, vastasi osastonhoitaja yhä vielä hymyillen ja vältellen suoraa vastausta, sillä hän oli päättänyt lujasti pitää nimen salassa.
Seuraten Deniseä rouva Desforges nousi hitaasti portaita. Hänen täytyi vähän väliä pysähtyä pitääkseen puoliaan yläkerroksista laskeutuvia joukkoja vastaan. Portaita kannattavat pylväät tärisivät huomattavasti koko talon täyttävän elämän vaikutuksesta. Jokaisella portaalla seisoi kummallakin puolella kaiteeseen lujasti sidottu mallinukke, jonkin erityisen vaatekappaleen näyttämistä varten, milloin kävelypuvun, milloin päällysvaatteen, milloin aamupuvun. Niitä olisi voinut luulla voittokulun kunniaksi järjestetyksi kaksinkertaiseksi sotilasriviksi, niin suorina ja vakavina ne seisoivat kohottaen ilmaan pään asemesta kaulaan pistetyn hintalappupuikon, joka upposi flanelliin kuin tikari veriseen haavaan.