Rouva Desforges ei viitsinyt edes vastata. Hänen ympärillään kuului yhtämittaisena surinana yhä uusia tarjouksia, toinen toistaan kiihkeämpiä. Rouva Desforges seisoi yhä samassa paikassa miettien minnepäin kääntyä. Vasemmalla hän huomasi Albert Lhommen kassakomerossa. Tämä, joka tunsi hänet ulkonäöltä, uskalsi hymyillen katsella häntä huolimatta laskuista, joita joka taholta satoi hänen pöydälleen, yhtä vähän kuin Josephistakaan, joka hikipäissään sitoi ja pakkasi tietämättä kuinka selvitä käärelankakeristään. Rouva Desforges pääsi suunnastaan selville. Hän huomasi olevansa silkkiosaston edessä. Mutta sittenkin häneltä meni kymmenen minuuttia ennenkuin hän pääsi perille. Punaisia, näkymättömien rihmojen päässä liehuvia ilmapalloja ilmestyi yhä enemmän; ne kokoontuivat purppurapilveksi, joka hiljakseen liiteli ovea kohti hajotakseen Pariisin kaduille. Hänen täytyi joskus kumartua kun pallo lensi alhaalla, jonkun lapsen pikku sormiin sidottuna.
— Kuinka, rouva, tekin olette uskaltanut! Bouthemont huudahti iloisesti huomatessaan rouva Desforges'in.
Nykyään tämä osastonhoitaja, jota Mouret oli suositellut rouva Desforges'ille, kävi joskus tämän kodissa teetä juomassa. Henrietten mielestä Bouthemont ei tosin ollut erikoisen hieno, mutta hän oli muuten miellyttävä mies, jonka vilkas ja hilpeä luonne huvitti ja hämmästytti. Sitä paitsi Bouthemont oli joitakin päiviä sitten ujostelematta kertonut hänelle Mouret'n ja Claran hyvistä väleistä jutellen huvikseen, mitään tarkoittamatta, niinkuin tämän leikkisän miehen oli tapana, ja nyt rouva Desforges mustasukkaisuuden pistos rinnassa, mutta välinpitämättömän näköisenä, tuli katsomaan kuka tyttö oli, vaikka Bouthemont oli nimeä mainitsematta vain sanonut hänet erääksi valmiiden vaatteiden myyjättäreksi.
— Tarvitsetteko jotakin? Bouthemont jatkoi.
— Tietysti, en kai muuten olisi tullut… Onko teillä fulardia aamupuvuiksi?
Mutta rouva Desforges'in käynnillä oli toinenkin tarkoitus. Hän oli tullut kysymään Bouthemont'ilta Mouret'n myyjättären nimeä, sillä hän tahtoi välttämättä nähdä tämän. Bouthemont kutsui Favier'n näyttämään kankaita, mutta odottaessaan tämän tuloa hän jatkoi keskustelua rouva Desforges'in kanssa. Favier viipyi, sillä hän palveli parhaillaan tuota vaaleata "kaunotarta", josta osastolla usein puhuttiin, vaikka ei tiedetty hänen oloistaan eikä hänen nimestään. Tällä kertaa "kaunotar" oli surupuvussa. Ketä hän mahtoi surra, isäänsäkö vai miestään. Ei varmaankaan isää, sillä hän olisi kai siinä tapauksessa näyttänyt alakuloisemmalta. Mutta jos hän suri miestään, niin silloinhan hän oli todellakin ollut naimisissa eikä huhuissa ollutkaan perää. Mutta jos häneltä oli äiti kuollut. Kaikkia näitä mahdollisuuksia pohdittiin hiljaa osastolla tulisesta kiireestä huolimatta.
— Joutukaahan toki! Hutin huusi Favier'lle, joka palasi saatettuaan "kaunottaren" kassalle. — Kun tuo nainen on täällä, niin ette joudu milloinkaan valmiiksi… Hänkö nyt teistä huolisi.
— Yhtä paljon ainakin kuin minä hänestä, vastasi myyjä vihoissaan.
Mutta Hutin uhkasi ilmoittaa johtokunnalle, jos myyjät eivät käyttäytyneet kunnioittavasti asiakkaita kohtaan. Hutinista oli tullut hirviö kun hän toverinsa avulla oli saanut Robineaun kukistetuksi ja päässyt hänen paikalleen, ja hän osoitti lupauksistaan huolimatta niin armotonta ankaruutta alaisiaan kohtaan, että nämä kannattivat nyt salaa Favier'ta.
— Kas niin, älkää vastatko, jatkoi Hutin ankarasti. — Herra
Bouthemont kysyy teiltä fulardia, vaaleampia sävyjä.