Denise levitteli uusi vaippoja ja käänsi entiset kokoon vähääkään tuskastumatta. Tämä leppeä kärsivällisyys vasta oikein suututti rouva Desforges'ia. Alinomaa hänen katseensa palasi peiliin, missä hän näki oman kuvansa Denisen kuvan vieressä, ja hän alkoi verrata niitä toisiinsa. Oliko mahdollista, että tuollaiselle vähäpätöiselle olennolle annettiin arvoa hänen rinnallaan. Nyt hän muisti: sehän se oli, tuo taitamaton vasta-alkaja, joka oli näyttänyt tyhmältä ja kömpelöltä kuin hanhipaimen. Hän osasi tietenkin nyt esiintyä sievemmin, ja aika näppärältä hän näytti säntillisessä silkkipuvussaan. Mutta mikä vaatimattomuus, mikä jokapäiväisyys!
— Koetan löytää rouvalle lisää malleja, Denise sanoi tyynesti.
Hänen palattuaan sama meno alkoi uudestaan. Milloin kangas oli liian raskasta, milloin se ei ollut minkään arvoista. Rouva Desforges kääntyi, korotti ääntään ja koetti vetää puoleensa Aurélie rouvan huomion aiheuttaakseen Deniselle nuhteita. Mutta palattuaan palvelukseen Denise oli vähitellen päässyt koko osaston suosioon ja oli kuin kotonaan. Aurélie rouvakin tunnusti hänet harvinaisen hyväksi myyjättäreksi hänen yhtämittaisen lempeytensä ja hilpeän mielenlaatunsa takia, ja sentähden hän nytkin vain kohautti olkapäitään asiaan enempää sekaantumatta.
— Voisiko rouva kenties sanoa minkä mallisen haluatte? toisti Denise väsymättömän kohteliaasti.
— Hyvä sanoa, kun ei ole mitään saatavana! huudahti rouva Desforges.
Mutta samassa hän hämmästyneenä vaikeni tuntien olkapäätään kosketettavan ja huomasi vieressään rouva Martyn. Ostokiihkonsa ajamana tämä oli matkallaan tavaratalossa päässyt näin pitkälle kuljettaen mukanaan kokonaista tavarakuormaa, missä oli solmioita, käsineitä, päivänvarjo, hameita, pyyheliinoja, verhoja, lamppu, kolme olkimattoa ynnä muuta, niin että myyjä säästääkseen käsivarttansa, joka oli vähällä katketa taakan painosta, oli asettanut koko kasan tuolille ja laahasi sitä jäljessään.
— Vai matkapuvun te ostatte? rouva Marty sanoi.
— Hyvä Jumala, en toki. Niistä ei ole mihinkään.
Mutta rouva Marty oli jo sattunut näkemään raitaisen päällysvaatteen, joka miellytti häntä. Hänen tyttärensä oli jo sitä tutkimassa. Silloin Denise kutsui luokseen Margueriten, joka totellen toverin viittausta ei ujostellut tyrkyttäessään ostajalle viimevuotista tavaraa edullisena kauppana. Margueriten vannottua, että tavaran hinta oli jo kaksi kertaa alennettu, ensin sadastaviidestäkymmenestä sataankolmeenkymmeneen ja sitten sataankymmeneen, rouva Marty ei jaksanut enää vastustaa. Hän osti, ja hänen seurassaan oleva myyjä luovutti tuolin tavaroineen ja laskuineen.
Mutta rouvien takana osasto myynnin touhusta huolimatta jatkoi juoruamista rouva Frédéricistä.