Denise oli nyt lopultakin täydellisesti voittanut osastonsa suosion. Sitä hän ei enää ollut uskaltanut toivoakaan oltuaan kymmenen kuukautta toveriensa syntipukkina ja pääsemättä heidän vihastaan voitolle. Nyt hän oli muutamissa viikoissa saavuttanut sellaisen tilanteen, että näki heidän kaikkien kesyinä ja nöyrinä kiertävän ympärillään. Aurélie rouvan äkkiä saavutettu ystävyys oli ollut hänelle suureksi avuksi toverien lepyttämisessä. Huhuiltiin hiljaa, että Aurélie rouva toimi Mouret'n apurina arkaluontoisten asioiden järjestämisessä, ja hän oli niin innokkaasti puolustanut Deniseä, että oli pakko epäillä hänen toimivan annettujen käskyjen mukaan. Mutta sittenkin Denisen oli itsensä täytynyt panna kaikki voimansa liikkeelle voittaakseen toverien ystävyyden. Tehtävä oli sitä vaikeampi, koska hänen täytyi saada heiltä anteeksi nimityksensä alajohtajattareksi. Muut myyjättäret väittivät, että heille oli tehty vääryyttä, ja he sanoivat Denisen ansainneen suosionsa syömällä jälkiruokaa isännän kanssa lisäten vielä muitakin ilkeyksiä. Huolimatta heidän kapinallisesta mielestään alajohtajattaren arvo kumminkin vähitellen vaikutti heihin ja antoi Deniselle arvovallan, joka sai vihamielisimmätkin taipumaan. Ei aikaakaan, niin osaston tulokkaat alkoivat liehakoida häntä, ja hänen lempeä ja vaatimaton esiintymisensä saavutti vihdoin lopullisen voiton. Marguerite liittyi häneen, ja Clara yksin pysyi vihamielisenä sanoen häntä vieläkin Tappuratukaksi, mikä sukkeluus ei enää naurattanut ketään. Mouret'n lyhytaikaisen suosion kestäessä Clara oli kokonaan lakannut tekemästä työtä laiskotellen ja lörpötellen pitkin päivää. Suhteen pian loputtua hän ei osoittanut vähintäkään kiukkua, sillä hän oli niin tottunut kaikkeen, ettei kyennyt enää mustasukkaisuuteenkaan. Mielissään hän vain oli, kun tästä hänen suhteestaan oli ollut sen verran hyötyä, että hän sai jatkaa tavaratalossa tyhjäntoimittajan elämää. Mutta hänen mielestään Denise oli varastanut häneltä alajohtajattaren arvon, ja vaikka hän ei koskaan olisi suostunut ottamaan sitä vastaan paikan rettelöiden tähden, häntä suututti Mouret'n epäkohteliaisuus, sillä olihan hänellä muka yhtä paljon oikeutta tähän kohteliaisuuteen kuin Deniselläkin, jopa etuoikeutta.
— Kas nyt potilasta tuodaan jaloittelemaan, kuiskasi Clara, kun Denise astui sisään nojautuen Aurélie rouvan käsivarteen.
Marguerite kohautti olkapäitään sanoen:
— Jo nyt olette sukkela olevinanne.
Kello löi yhdeksän. Ulkona heleänsininen taivas lämmitti katuja. Ajurinvaunut veivät juhlapukuisia huviretkeläisiä asemalle, ja katu oli täynnä lähiseutujen metsiin vaeltavia joukkoja. Isoista ikkunoista tulvivassa päivänpaisteessa tavaratalon henkilökunta aloitti inventoimisen. Ovien lukoista oli poistettu rivat, ja ihmisiä pysähtyi katukäytäville ihmettelemään, ettei päästetty sisään, vaikka siellä kävi sellainen liike. Myyjien nähtiin juoksevan gallerioiden päästä päähän ja kiipeävän portaita kantaen kädet koholla suuria tavarakääröjä. He huusivat ja luettelivat numeroita ja heidän äänensä yhtyivät myrskyiseksi, korvia särkeväksi hälinäksi. Osastot tekivät työtä kukin erikseen vähääkään välittämättä naapuriosastosta. Kaappien ja hyllyjen tyhjentäminen oli vasta alussa, ja lattialla ei ollut vielä kuin muutamia pakkoja. Kovasti oli konetta pyöritettävä, jos mieli lopettaa ennen iltaa.
— Miksikä vaivaatte itseänne? Marguerite jatkoi kohteliaasti kääntyen Denisen puoleen. — Jalkanne vain kärsii, ja onhan meitä täällä tarpeeksi monta.
— Sen minäkin hänelle sanoin, puuttui Aurélie rouva puheeseen, — mutta hän tahtoi välttämättä tulla auttamaan.
Tytöt rupesivat nyt häärimään Denisen ympärillä niin että työ keskeytyi. Hänelle oltiin huomaavaisia ja kaikki tahtoivat tietää, kuinka nyrjähtäminen oli tapahtunut, päivitellen sitä ja ihmetellen. Vihdoin Aurélie rouva pani hänet istumaan pöydän ääreen, ja hän sai ainoaksi työkseen kirjoittaa tavarat luetteloon, sitä myöten kuin ne mainittiin. Luettelojen teossa oli sitä paitsi niin paljon kirjoittamista, että siihen täytyi panna jokainen, joka vain kykeni kynää kädessä pitämään, kassanhoitajat, kirjanpitäjät, jopa asiapojatkin, ja kirjurit jaettiin sitten tasan osastojen kesken, jotta työ sujuisi. Denise sattui saamaan paikkansa Lhommen ja Josephin vieressä, jotka kumpikin olivat kumartuneet suurten paperien ylitse.
— Viisi päällysviittaa, verasta tehtyä, nahkareunuksin koristeltua, kolmatta kokoa, hinta kaksisataaneljäkymmentä, huusi Marguerite. — Neljä samanlaista, ensimmäistä kokoa, hinta kaksisataakaksikymmentä!
Työ alkoi nyt uudestaan. Margueriten takana oli kolme myyjätärtä tyhjentämässä kaappeja ja luokittelemassa tavaroita, jotka sitten siirrettiin Margueritelle. Tämä laski ne luetteloon kirjoitettaviksi ja pani ne sitten pöydälle kasaan, joka työn edistyessä paisui yhä korkeammaksi. Lhomme kirjoitti ne luetteloon, ja Joseph hoiti toisen luettelon tarkistamista varten. Rouva Aurélie luetteli kolmen myyjättären auttamana silkkipuvut, jotka Denise merkitsi luetteloon. Clara oli saanut työkseen järjestää vaatteet pöydälle niin vähän tilaa ottaviksi kuin suinkin. Mutta hän ei osannut tehdä sitä oikein, sillä pinot kaatuivat jo.