— Kuulkaahan, hän sanoi pienelle myyjättärelle, joka ei ollut vielä palvellut vuottakaan, — nostetaanko teille palkkaa kohta? Tiedättehän, että alajohtajattaren palkka aiotaan korottaa kahteentuhanteen, niin että hänen tulonsa, myyntivoitto mukaan luettuna, nousevat kaikkiaan seitsemääntuhanteen.
Nuori tyttö vastasi keskeyttämättä työtään, että jollei hänelle annettu palkkaa kahdeksaasataa, hän luopui koko hommasta. Palkankorotukset myönnettiin aina inventoimispäivän jälkeisenä päivänä. Siihen aikaan olivat jo vuoden tilitkin selvillä ja osastojen johtajat saivat nostaa prosenttinsa. Sentähden työn kohinasta huolimatta, palkat olivat jokaisen suussa ja niistä juoruttiin, milloin vain vähänkin riitti aikaa. Aurélie rouvan palkan sanottiin nousevan kahteenkymmeneenviiteen tuhanteen ja siitä ylikin, ja neidit olivat aivan ihmeissään. Marguerite, joka Denisen jälkeen oli taitavin myyjätär, ansaitsi neljätuhattaviisisataa frangia, josta tuhatviisisataa kiinteää palkkaa ja noin kolmetuhatta myyntiprosentteja, Clara pääsi kaikkiaan tuskin kahteentuhanteenviiteensataan.
— Minä vähät heidän palkankorotuksistaan, sanoi Clara äskeiselle pikku myyjättärelle. — Jos isä olisi kuollut, en minä kauan tässä olisi!… Mutta tuon Tappuratukan palkka minua kiusaa. Seitsemäntuhatta, ajatelkaa!
Aurélie rouva lopetti heidän keskustelunsa huutaen mahtavan näköisenä:
— Hiljaa! Niinhän te meluatte, ettei täällä kuule omaa ääntänsäkään.
Sitten hän jatkoi luettelemistaan:
— Seitsemän vaippaa, sisilialaista mallia, ensimmäistä kokoa, hinta satakolmekymmentä!… Kolme turkkia, silkillä vuorattua, toista kokoa, hinta sataviisikymmentä!… Pystyttekö seuraamaan, neiti Baudu!
— Kyllä, rouva.
Claran täytyi hiukan järjestää vaatekasojaan raivatakseen uusille sijaa. Hän työnsi ne läjään ja sai siten vähän pöydän päätä tyhjäksi. Mutta pian hän taas laski kaikki käsistään vastatakseen eräälle myyjälle, joka tuli hänen luokseen. Se oli Mignot, joka oli hetkeksi paennut osastoltaan tullakseen pyytämään Claralta lainaksi kahtakymmentä frangia. Hän oli tälle jo entistä velkaa kolmekymmentä frangia, minkä summan hän oli lainannut kerran lyötyään kilpa-ajoissa vetoa ja jouduttuaan tappiolle menettäen siten koko viikon ansiot. Tällä kertaa hän oli jo edeltäpäin kuluttanut nostamansa ostovoiton, eikä hänellä ollut sunnuntaipäivänsä vietoksi centimeäkään kukkarossaan. Claralla ei ollut kuin kymmenen frangia taskussaan, mutta hän antoi ne epäröimättä, ja sitten he puhelivat eräästä huviretkestä Bougivaliin, jolla heitä oli ollut kuusi osanottajaa ja jossa naiset olivat itse maksaneet osansa. Se oli mukavaa, sillä siten jokainen sai huvitella oman mielensä mukaan. Sitten Mignot, joka välttämättä tarvitsi kaksikymmentä frangia, meni kuiskuttelemaan Lhommen korvaan. Tämä joutui suuresti hämilleen, mutta kieltää hän ei kuitenkaan uskaltanut. Hän keskeytti kirjoittamisensa hakeakseen kukkarostaan kymmenen frangin rahan ja pakottaen siten Margueriten odottamaan. Aurélie rouva, joka ei enää kuullut tämän ääntä, kääntyi nähdäkseen mitä oli tekeillä, ja huomattuaan Mignot'n hän ymmärsi heti. Kursailematta hän lähetti miehen takaisin osastolleen väittäen, että neideillä oli muuta ajattelemista ja ettei häntä siellä tarvittu. Oikea syy hänen kiukkuunsa oli, että Mignot oli hänen poikansa Albertin ystävä ja ainainen toveri kaikessa hullutuksessa ja että hän pelkäsi poikansa joutuvan tämän juomaveikkonsa avulla turmioon. Sentähden, kun Mignot oli saanut rahansa ja mennyt tiehensä, Aurélie rouva ei voinut olla tiuskaisematta miehelleen:
— Olet sinäkin koko hölmö!