— Mutta, ystäväni, mahdotonta minun oli kieltää tuolta pojalta…
Aurélie rouva tukki häneltä suun kohauttamalla mahtavia olkapäitään. Huomatessaan tyttöjen salaa nauravan perhekohtaukselle hän jatkoi ankarasti:
— Kas niin, neiti Vadon! Tässä ei ole nyt aikaa nukkua.
— Kaksikymmentä nuttua kasmiria, neljättä kokoa, hinta kahdeksantoista frangia viisikymmentä, kaiutteli Marguerite. Lhomme tarttui nolona jälleen kynäänsä. Hänen palkkansa oli vähitellen kohonnut yhdeksääntuhanteen, mutta Aurélie rouva ansaitsi lähes kolme vertaa enemmän, ja hänen täytyi nöyrästi tunnustaa vaimonsa etevämmyys.
Työ jatkui vähän aikaa keskeytymättä. Numeroita lueteltiin ja vaatetukkuja satoi pöydälle. Mutta Clara oli keksinyt uuden ajanvietteen. Hän oli ruvennut härnäämään Josephia, joka muka oli rakastunut erääseen mallitilkkutoimistossa palvelevaan tyttöön. Tämä neiti, kaksikymmentäyhdeksän vuotta vanha, laiha ja kalpea tyttö, oli otettu palvelukseen rouva Desforges'in pyynnöstä. Saadakseen hänelle myyjättären paikan rouva Desforges oli kertonut Mouret'lle koko tämän onnettoman tytön elämäkerran, kuinka hän, de Fontenailles nimeltään, vanhan poitoulaisen aatelisperheen perillinen, oli saapunut Pariisiin juopon isänsä kanssa, kuinka hän oli suuresta kurjuudestaan huolimatta pysynyt kunniallisena ja kuinka hänen kasvatuksensa valitettavasti oli ollut niin puutteellinen, ettei hän kelvannut kotiopettajattareksi eikä osannut antaa soittotuntejakaan. Mouret suuttui tavallisesti kun hänelle ehdotettiin palvelukseen otettaviksi köyhiä säätyläistyttöjä, sillä hänen mielestään ei ollut olemassa taitamattomampia, kelvottomampia ja ylpeäluontoisempia olentoja, ja eihän sitä paitsi myyjättäreksi voinut muuttua noin vain tuokiossa ilman oppiaikaa. Opittava sekin ammatti oli, sillä siihen vaadittiin sekä taitoa että arvostelukykyä. Hän suostui kumminkin ottamaan rouva Desforges'in suosikin taloonsa, mutta pani hänet vain mallitilkkutoimistoon, johon hän miellyttääkseen ystäviään oli jo ottanut kaksi kreivitärtä ja yhden vapaaherrattaren. Siellä neiti de Fontenailles ansaitsi valmistamalla kirjekuoria ja päällyspaperia kolme frangia päivässä, sen verran siis, että tuli juuri ja juuri toimeen pienessä huoneessaan Argenteuil'inkadun varrella. Joseph, jolla sotilaallisen jäykästä ryhdistään ja harvapuheisuudestaan huolimatta oli herkkä sydän, oli huomannut tytön alakuloisuuden ja köyhän puvun ja tuntenut sääliä. Valmiiden vaatteiden osaston tytöt näkivät hänet alituisesti mallitilkkutoimiston ovella, joka oli aivan heidän huoneistonsa vieressä, ja kun he kiusasivat häntä siitä, hän punastui myöntämättä kumminkaan mitään.
— Josephilla on ajatukset toisaalla, kuiskasi Clara. — Hänen nenänsä tähtää valkotavaraosastoon päin.
Josephin silmät todellakin kääntyivät lakkaamatta morsiuskapioiden osastoon, jossa neiti de Fontenailles toimi kirjurina, ja sen huomattuaan muut rupesivat nauramaan. Joseph parka joutui aivan ymmälle ja kätki nenänsä papereihinsa, mutta Marguerite voittaakseen kurkkuaan kutkuttavan naurunpuuskan huusi tavattoman korkealla äänellä:
— Neljätoista nuttua, englanninverkaa, hinta viisitoista frangia.
Aurélie rouva luetteli viittoja, kun Margueriten kaikuva ääni esti hänen äänensä kuulumasta. Hän loukkaantui ja huomautti puhuen majesteetillisen hitaasti:
— Ei niin kovasti, neiti, me emme ole nyt hallissa… Ja te muut voisitte olla nauramatta jonninjoutavia, kun aikamme on niin täpärällä.