Hänen katseensa oli tutkiva, kun se kiintyi Mouret'hen. Tämä näytti hermostuneelta ja väsyneeltä, silmäluomet olivat raukeat ja kasvot kalvakat.
— Mutta, hän jatkoi koettaen taivuttaa äänensä leikkisäksi, — en voi sanoa samaa teidän terveydestänne, ette näytä virkeältä tänä iltana.
— Liiaksi työtä! Vallagnosc sanoi.
Mouret teki epämääräisen liikkeen eikä vastannut mitään. Hän oli huomannut Bouthemont'in ja tervehti ystävällisesti päännyökkäyksellä. Heidän tuttavuutensa ollessa parhaimmillaan Mouret oli itse käynyt hakemassa Bouthemont'in osastolta viedäkseen hänet mukanaan Henrietten luo välittämättä iltapäivän kiireestä. Mutta ajat olivat muuttuneet ja hän sanoi hiljaa Bouthemont'ille:
— Olette lähtenyt sangen varhain… Ovat kaivanneet teitä osastolla ja ovat vihoissaan.
Hän puhui Bourdonclesta ja muista liikkeen osakkaista ikäänkuin hänellä ei olisi ollut itsellään valtaa käskeä.
— Todellako? sanoi Bouthemont levottomasti.
— Minulla on teille puhumista… Odottakaa minua, niin lähdemme yhdessä pois.
Mutta Henriette oli jälleen istuutunut ja kuunnellessaan Vallagnoscia, joka sanoi rouva de Boves'inkin olevan tulossa, hän piti Mouret'ta silmällä. Tämä oli taas vaiennut ja katseli hajamielisesti huonekaluja ja kattoa. Kun Henriette sitten nauraen valitti, ettei hänen teekekkereissään käynyt enää kuin vain herroja, Mouret hajamielisyydessään sanoi:
— Luulin tapaavani täällä paroni Hartmannin.