— Siinä asiassa olen kanssanne yhtä mieltä. Huvitelkaa vain, ystäväni. Minä en ole mikään siveyden saarnaaja, enkä ole levoton teille uskomiemme tärkeiden etujen puolesta. Ilot on kaikki nautittava, siitä pää vain selviää. Eikä ole vaarallista, vaikka rahat menisivätkin, kun osaa hankkia uutta… Mutta jos ei rahasta välittäisikään, niin ovathan huolet.
Hän vaikeni, ja hänen hymynsä kävi kaihoisaksi. Kaukaisten surujen muistot kohosivat vanhan epäilijän mielessä pinnalle. Hän oli seurannut Henrietten ja Mouret'n kaksintaistelua asiantuntijana, jonka sydämessä muiden lemmenvaiheet vielä herättävät vastakaikua, ja hän ymmärsi, että heidän suhteessaan ratkaisu oli nyt tullut ja että Denise, jonka hän oli nähnyt eteisessä odottamassa, oli jouduttanut ratkaisua.
— Mitä huoliin tulee, niin ne eivät kuulu minun erikoisalaani, Mouret sanoi uhmailevasti. — Hyvä sekin, että maksan.
Paroni katseli häntä vähän aikaa ääneti. Sitten tahtomatta väittää pitemmälti vastaan hän lisäsi hiljaa:
— Älkää tekeytykö pahemmaksi kuin olette… Teiltä jää siihen muutakin eikä ainoastaan rahaa. Ruumistanne ja vertanne siihen jää, ystäväni…
Hän keskeytti ja kääntyi Vallagnoscin puoleen kysyen leikkisästi:
— Eikö ole totta, että niin käy?
— Niinhän sanotaan, herra paroni, tämä vastasi.
Juuri tällä hetkellä viereisen huoneen ovi avautui. Mouret, joka aikoi vastata, säpsähti, ja he kääntyivät kaikki kolme. Rouva Desforges pisti nauraen päänsä ovenraosta ja huusi kiireisellä äänellä:
— Herra Mouret! Herra Mouret!