Denisen katse oli heti hänen huoneeseen astuttuaan kiintynyt rouva Hédouinin kuvaan, ja levottomuudestaan huolimatta hänen täytyi ajatella sitä. Joka kerta, kun hän tuli tähän huoneeseen, kuva veti puoleensa hänen katseensa ja pelotti häntä, vaikka se näytti niin hyväntahtoiselta. Tällä kertaa se tuntui tarjoavan hänelle suojeluksensa.
— Oikeassa olette, johtaja, Denise vastasi hiljaa, — minun ei olisi pitänyt tuhlata aikaa juttelemiseen, ja minä pyydän teiltä anteeksi, että olen näin laiminlyönyt velvollisuuteni… Tuo nuori mies on minun kotipuolestani…
— Ajan hänet ulos, huusi Mouret purkaen raivostuneeseen huutoon kaiken tuskansa.
Aivan suunniltaan, unohtaen että hänen talon isäntänä oli nuhdeltava ohjesääntöä vastaan rikkonutta myyjätärtä, hän puhkesi katkeriin solvauksiin ja mielettömiin syytöksiin. Eikö Deniseä hävettänyt antautua sellaiselle miehelle! Ja vielä muillekin, Hutinille ja hänen kaltaisilleen! Mutta nyt talo oli puhdistettava ja roistot potkaistava ulos ovesta. Ankarasta ja arvokkaasta nuhdesaarnasta, jota Mouret oli Jouvea seuratessaan sepittänyt mielessään, olikin tullut myrskyinen ja törkeä mustasukkaisuuskohtaus. Denise ei saanut hänen sanatulvaltaan sen vertaa suunvuoroa, että olisi vastannut.
— Niin, kadulle kaikki rakastajanne!… Sanoivathan kaikki mitä minun tuli teistä uskoa, mutta minä mieletön en kuunnellut… Minä vain en uskonut, minä yksin!
Denise kuunteli kauhistuneena herjauksia aivan kuin huumeessa. Hän ei ollut alussa ymmärtänyt. Mutta kun hän huomasi, että mies kohteli häntä turmelukseen joutuneena hylkiönä, hän kääntyi ja meni ääneti ovea kohti. Kun Mouret teki liikkeen pysähdyttääkseen hänet, hän sanoi:
— Antakaa minun mennä! Jos todellakin uskotte, mitä sanotte, en tahdo hetkeksikään enää jäädä taloonne.
Mouret heittäytyi oven eteen.
— Puolustautukaa edes! hän huusi… — Sanokaa toki jotakin!
Denise seisoi suorana ja jäykkänä. Mouret tuskastui yhä enemmän, kiusasi häntä kysymyksillään saamatta vastausta. Denisen arvokas äänettömyys näytti jälleen kerran rakkausasioihin perehtyneen naisen harkitulta menettelytavalta. Paatunein keimailija ei olisi ollut taitavampi heittämään jalkainsa juureen epäilyn ja toivon välillä horjuvan uhrinsa.