Denise hymyili heille suruistaan huolimatta. Hän luovutti rouva Bourdelais'n eräälle myyjättärelle ja palasi veljiensä luo, jotka odottivat häntä nurkkauksessa, missä onneksi ei ollut paljon väkeä. "Lapset", joiksi Denise vielä heitä sanoi, olivat jo kasvaneet suuriksi. Pépé oli täyttänyt kaksitoista ja oli pitempi sisartaan, mutta hän oli yhtä hiljainen ja lempeä kuin ennenkin vaikuttaen koululaispuvussaan siltä kuin kaipaisi hyväilyjä jatkuvasti. Jean oli tullut hartiakkaaksi ja oli päätä pitempi kuin Denise, mutta hänen kauneutensa oli entisellään, ja hänen pitkä, vaalea tukkansa oli koristetaiteilijoiden tapaan kammattu. Denise oli yhtä hento kuin ennenkin, kiurunkokoinen, kuten hän itse sanoi, mutta yhtä kaikki hän kohteli vielä veljiään kuin levoton äiti lapsiaan, hoitaen ja varoittaen, napitti Jeanin nuttua, jottei tämä näyttäisi kulkurilta, tarkasti oliko Pépéllä puhdas nenäliina. Kun hän näki Pépén surullisen katseen, hän torui lempeästi veljeään:
— Kas niin, kultaseni, täytyy olla järkevä. Ei koulua sovi noin vain keskeyttää. Loma-ajaksi otan sinutkin mukaan. Tahtoisitko jotain, sano! Tai ottaisitko mieluimmin rahaa?
Sitten hän kääntyi Jeaniin sanoen:
— Ja sinäkin, suuri poika, luulottelet hänelle, että olemme lähdössä huviretkelle. Ei saa olla noin ajattelematon.
Hän oli antanut vanhemmalle veljelleen neljätuhatta frangia, puolet säästöistään, kodin perustamista varten, ja Pépén kouluttamiseen meni suuria summia. Kaikki hänen tulonsa kuluivat nyt niinkuin ennenkin veljien tarpeisiin. Eikähän hänen elämällään muuta tarkoitusta ollutkaan, sen jälkeen kun hän oli uudistanut valansa elää naimattomana.
— No niin, sanoi Jean, — alkaaksemme, tässä on nyt ensiksikin
Thérèsen ruskea päällystakki, joka…
Mutta siihen hän keskeytti, ja kun Denise kääntyi katsomaan, mikä siihen oli syynä, hän huomasi Mouret'n, joka seisoi heidän takanaan. Jonkin aikaa hän oli jo katsellut siinä, kuinka Denise oli äidin tavoin kohdellut noita suuria poikia, kuinka hän käänteli heitä ja korjaili niinkuin pieniä lapsia, joille muutetaan paitaa. Bourdoncle, joka oli tarkastavinaan myyntiä, tarkkaili heitä syrjästä seuraten mielenkiinnolla kohtausta.
— Ovatko nämä teidän veljiänne? Mouret kysyi hetken vaiti oltuaan.
Hän puhutteli Deniseä kylmästi, jäykkänä ja vakavana. Denisekin koetti pakottaa äänensä kylmäksi ja suunsa vakavaksi, kun vastasi:
— Kyllä… Vanhempi on juuri mennyt naimisiin, ja hänen vaimonsa on lähettänyt hänet tänne ostoksille.