Kauppa-apulainen, jota hän jo oli kaksikymmentä minuuttia pidättänyt, ei uskaltanut kieltää mitään tältä muhkealta rouvalta, joka puhui mahtavasti. Mutta hän alkoi epäröidä, sillä myyjiä oli kielletty tyhjentämästä tiskille kallisarvoisien pitsien laatikoita ja edellisellä viikolla häneltä oli varastettu niitä kymmenen metriä. Rouva de Boves'in ylpeä ryhti vaikutti kumminkin häneen, hän totteli ja käänsi hetkeksi selkänsä ottaakseen kaapista pyydettyjä kauluksia.
— Katsohan, äiti, sanoi Blanche, joka vieressä tarkasti huokeahintaisia valenciennespitsejä, — noita voisi ottaa lakanoihin.
Rouva de Boves ei vastannut. Tytär käänsi hitaasti äitiä kohden pehmeät kasvonsa, juuri kun tämä pisti päällystakkinsa hihaan pitsikäärön. Blanche ei tuntunut hämmästyvän, vaan astui äidin eteen peittääkseen hänet katseilta, kun samassa Jouve ilmestyi heidän väliinsä ja kumartuen kreivitärtä kohti kuiskasi kohteliaalla äänellä hänen korvaansa:
— Olkaa hyvä ja seuratkaa minua!
Rouva de Boves aikoi ensin vastustella.
— Miksi niin, herra?
— Olkaa hyvä ja seuratkaa, toisti järjestyksenvalvoja korottamatta ääntään.
Kasvot tuskasta värähtäen kreivitär heitti nopean silmäyksen ympärilleen. Tehden päätöksensä hän hillitsi sitten itseänsä ja kulki Jouven vieressä ylpeänä kuin kuningatar, joka antautuu halvan adjutantin suojeltavaksi. Yksikään läsnäolijoista ei huomannut mitään. Deloche, joka jälleen oli palannut tiskinsä ääreen, katseli suu auki. Oliko mahdollista! Noin hieno rouva! Blanche seurasi kalmankalpeana äitiään viivytellen väentungoksessa epäröiden, oliko hänen velvollisuutensa pysyä äidin luona vai oliko hänen paettava, sillä hän pelkäsi, että hänetkin pidätettäisiin. Kun hän näki äitinsä katoavan Jouven kanssa Bourdonclen työhuoneeseen, hän jäi odottamaan oven taakse.
Bourdoncle, jonka asiana oli ratkaista säätyhenkilöitä koskevia varkausjuttuja, oli erottuaan Mouret'sta juuri tullut huoneeseensa. Jo aikoja sitten Jouve oli ilmoittanut hänelle epäluulonsa rouva de Boves'in suhteen, eikä Bourdoncle nyt hämmästynytkään, kun Jouve parilla sanalla selitti hänelle asiansa. Hän oli sitä paitsi niin tottunut tällaiseen, ettei hän enää uskonut ketään. Kun himo valtaa naisen, hän kykenee vaikka mihin, oli hänen tapansa sanoa. Mutta tietäen, että nyt kysymyksessä oleva varas oli isännän tuttavia, hän kohteli tätä hyvin kohteliaasti.
— Hyvä rouva, hän sanoi, — tällaiset heikkouden hetket eivät hämmästytä meitä… Pyydän teitä ajattelemaan mitä seurauksia erehdyksestä voi olla. Jos joku muu olisi nähnyt teidän pistävän pitsejä…