Mutta kreivitär keskeytti hänet suuresti närkästyneenä. Hänkö olisi varastanut! Tiesikö Bourdoncle ketä puhutteli? Kreivitär de Boves hän oli, ja hänen miehensä, kreivi de Boves, hevoshoidon tarkastaja, on käynyt hovissakin…
— Tiedän, tiedän kyllä, hyvä rouva, Bourdoncle sanoi rauhallisesti. — Minulla on kunnia tuntea teidät… Suvaitkaa ensiksikin antaa takaisin pitsit, jotka olette ottanut…
Mutta rouva de Boves ei sallinut hänen jatkaa, vaan väitti yhä vastaan kasvot kiihtymisen kaunistamina ja kunniallisuudessaan loukatun ylhäisen naisen katkeria kyyneliä vuodattaen. Kuka tahansa muu kuin Bourdoncle olisi horjunut erehdystä peläten, sillä kreivitär uhkasi haastaa hänet oikeuteen herjauksesta.
— Varokaa, herra, mieheni voi vetää asian ministerinkin ratkaistavaksi.
— Kas niin, Bourdoncle sanoi kärsimättömästi, — te ette näy olevan sen viisaampi kuin muutkaan. Täytyy siis tehdä ruumiintarkastus.
Rouva de Boves ei vieläkään myöntänyt, vaan sanoi järkähtämättömästi.
— Oikeassa olette, tarkastakaa vain. Mutta varoitan teitä. Siitä voi olla talollenne ikäviä seurauksia.
Jouve meni kureliiviosastolta hakemaan kahta myyjätärtä. Palatessaan hän ilmoitti Bourdonclelle, että rouvan tytär odotti yhä ovella, ja kysyi pitikö hänetkin pidättää, vaikka hänen ei tiedetty varastaneen. Bourdoncle, säädyllisenä kuten aina, julisti vastaukseksi, ettei sopinut häväistä äitiä lapsensa nähden. Sitten miehet vetäytyivät viereiseen huoneeseen myyjättärien riisuessa kreivitärtä. Paitsi hihan alençon pitsiä, jota oli kaksitoista metriä, hinta tuhat frangia metri, he löysivät poven lämpimästä nenäliinan, viuhkan ja kaulaliinan, pitsejä yhteensä neljäntoistatuhannen arvosta. Jo vuoden ajan rouva de Boves oli varastanut voimatta vastustaa valtavaa himoaan. Kohtaukset olivat käyneet yhä arveluttavammiksi, kehittyneet hänelle elinehdoksi, niin ettei hän enää muistanut noudattaa varovaisuuttakaan. Hän antautui nautinnolleen sitä suuremmalla kiihkolla, kun tiesi panevansa vaaran alaiseksi nimensä, ylpeytensä ja miehensä korkean viran. Nyt kun tämä ei enää sulkenut häneltä rahalaatikkoaan, hän varasti, vaikka ei ollut rahanpuutteessakaan, varasti varastamisen himosta, niinkuin voi rakastaa rakastamisen himosta, yksinomaan suodakseen tyydytystä sairaalle hermostolleen, joka oli turmeltunut suurmyymälöiden suunnattomista kiusauksista.
— Olen joutunut pahanilkisten juonien uhriksi, hän huusi. — Joku on pistänyt vaatteisiini pitsejä. Oh, vannon sen Jumalan kautta!
Hän oli heittäytynyt tuoliin ja itki raivoissaan, väärin napitetun pukunsa vaivaamana. Bourdoncle lähetti myyjättäret pois ja sanoi sitten: