Myyjätär ei vastannut, katseli vain halveksien hänen köyhää pukuaan.
Sitten hän kääntyi erään toverinsa puoleen sanoen:
— Neiti Vadon, tiedättekö missä johtajatar on?
Neiti Vadon, joka par'aikaa järjesteli iltaviittoja, ei viitsinyt nostaa edes päätään. Hän oli pienikokoinen, pöhöttyneissä, kalpeissa kasvoissa oli välinpitämätön ja työlästynyt ilme.
— En, neiti Prunaire, hän vastasi huolimattomasti, — en tiedä missä johtajatar on.
Seurasi hiljaisuus. Denise jäi liikkumattomana paikalleen eikä kukaan piitannut hänestä enää. Odotettuaan vähän aikaa hän kumminkin rohkaisi mielensä ja kysyi uudestaan:
— Mahtaakohan rouva Aurélie palata pian?
Silloin osaston alajohtajatar, laiha ja ruma, isoleukainen ja karkeatukkainen nainen, jota Denise ei ollut huomannut, huusi hänelle kaapin luota, missä oli järjestämässä hintalappuja:
— Jos teidän välttämättä täytyy saada tavata itse Aurélie rouva, niin odottakaa.
Ja kääntyen toiseen myyjättäreen hän lisäsi:
— Eikö hän ole vastaanotossa?