— Ei maksa vaivaa puhua siitä enää, hän lopetti vihdoin kuivasti. — Te ette ole sen viisaampi kuin muutkaan, rouva Frédéric. Korjaus on tehtävä heti.
Väittelyn kestäessä Denise oli lakannut katsomasta kadulle. Hän kyllä arvasi naisen Aurélie rouvaksi, mutta peläten hänen äänensä kovuutta jäi yhä odottamaan. Myyjättäret, hyvillään, kun olivat saaneet johtajattaren ja alajohtajattaren toistensa kimppuun, palasivat työhönsä teeskennellen välinpitämättömyyttä. Muutamia minuutteja kului, eikä kukaan säälinyt tyttöä. Vihdoin Aurélie rouva itse huomasi hänet ja ihmetellen hänen liikkumattomuuttaan kysyi mitä hän tahtoi.
— Rouva Aurélie.
— Minä olen.
Denise tunsi suunsa kuivuvan ja käsiensä kylmenevän niinkuin ennen, kun hän lapsena pelkäsi saavansa vitsaa. Hän ei ollut saada sanoja suustaan, ja hänen täytyi toistaa sanottavansa kaksi kertaa, ennenkuin hänet ymmärrettiin. Aurélie rouva katseli häntä suurilla liikkumattomilla silmillään, eikä hänen keisarinnaamionsa ilmaissut vähintäkään myötämielisyyttä.
— Kuinka vanha olette?
— Kaksikymmentä vuotta.
— Kaksikymmentä? Teitä luulisi tuskin kuudentoistakaan ikäiseksi.
Taas myyjättäret katsoivat häneen, ja Denise ehätti sanomaan:
— Ei minulta kuitenkaan voimia puutu.