— Komeata, eikö ole?
— Erinomaista, ystäväni. Emme enää pysy pystyssäkään.
— Ostatteko?
— Eikö mitä. Katselemme vain. Istumme tässä vähän aikaa levätäksemme.
Rouva de Boves, jolla oli kukkarossa juuri sen verran rahaa, että sai ajurin maksetuksi, ei todella aikonutkaan ostaa mitään, vaikka tyhjennytti laatikon toisensa perästä katsellakseen ja kosketellakseen pitsejä. Hän oli arvannut hidasliikkeisen ja ujon myyjän uudeksi tulokkaaksi ja käytti hyväkseen tämän tottumattomuutta, tietäen ettei tästä ollut naisten oikkuja vastustamaan. Jo puoli tuntia hän oli pidättänyt myyjää vaatien yhä uusia tavaroita nähdäkseen. Myyntipöytä oli kukkuroillaan. Rouva de Boves upotti kätensä kuohuvaan pitsikasaan, sormet intohimosta vavisten ja kasvot aistillisen nautinnon kiihottamina. Blanche seisoi hänen vieressään saman intohimon vallassa, kasvot aivan kalpeina.
Keskustelun yhä jatkuessa Hutin odotti liikkumattomana milloin naiset suvaitsivat lähteä liikkeelle. Hänen sormiaan poltti halu lyödä heitä korville.
— Kas, rouva Marty sanoi, — samanlaisiako kaulaliinoja ja harsoja te haette kuin minun äskettäin ostamani?
Se oli totta. Rouva de Boves, jota lauantaista lähtien olivat kiusanneet rouva Martyn pitsit, ei voinut vastustaa haluaan päästä edes koskettelemaan pitsejä, koska hänen miehensä tarkkuus esti häntä ostamasta niitä. Hän punastui hiukan sanoen Blanchen tahtoneen katsoa espanjalaispitsisiä kaulaliinoja. Sitten hän lisäsi:
— Valmiiden vaatteiden osastolleko olette menossa…? No hyvästi siis.
Missä tapaamme? Itämaisessa salissako, eikö niin?
— Se sopii kyllä. Itämaisessa salissa siis… Komea, vai mitä?