Hutin hämmästyi, sillä tällaiseen hän ei ollut tottunut. Vai ei todellakaan tuo tumma kaunotar ostanut mitään. Hänen vainunsa oli siis pettänyt. Hän kääntyi rouva Martysta taivuttaakseen Henrietteä vaikutusvoimansa alle.
— Ja te, rouva, te ette siis halua mitään, satiinia? samettia?…
Olisi tilaisuus tehdä oivallisia kauppoja.
— Kiitos, toinen kerta, tämä vastasi tyynesti katsomatta häneen sen enempää kuin äsken Mignot'honkaan.
Hutinin täytyi ottaa rouva Martyn tavarat ja lähteä saattamaan naisia valmiiden vaatteiden osastolle. Lähtiessään hän näki harmikseen, että Robineau par'aikaa möi rouva Boutarelille melkoisen määrän silkkiä. Hänellä ei totta tosiaan ollutkaan enää vainua, tuskin hän sai kahtakymmentä centimeäkään kokoon. Tappiolle joutuneen, tyhjäksi ryöstetyn miehen raivo kuohui hänen nuhteettoman kohteliaan käytöksensä alla.
— Ensimmäiseen kerrokseen, hyvät rouvat, hän sanoi yhä naurussa suin.
Ei ollut helppoa päästä porraskäytävään. Käytävässä liikkui taaja, tuhatpäinen joukko vyöryen eteenpäin kuin virtaava joki, joka halliin jouduttuaan tulvi yli reunojensa. Yhtämittaisessa taistelun tohinassa myyjät riuhtoivat voitonhuumauksessaan mielensä mukaan tätä naiskansaa heitellen sitä edestakaisin tulisessa kiireessä. Oli jouduttu siihen iltapäivän hetkeen, jolloin tulistunut kone tempasi kaikki mukaansa huumaavaan lentoon puristaen verille raastetuilta uhreiltaan viimeisenkin rovon. Hutin ei päässyt askeltakaan eteenpäin. Henriette tukehtumaisillaan kuumuudesta katsoi ylöspäin ja huomasi ylimmällä portaalla Mouret'n, joka palasi tuon tuosta tähän samaan paikkaan ihailemaan suunnatonta voittoaan. Henriette hymyili ystävälleen toivoen saavansa häneltä apua. Mutta Mouret ei edes huomannut häntä joukosta, jatkoi vain kasvot riemusta säteilevinä selityksiään Vallagnoscille. Kadun hälinä ei päässyt enää tavaratalon seinien sisällä kuohuvasta melskeestä voitolle; korva ei erottanut enää pyörien räminää, kavion kapsetta, vaununovien pauketta. Tämä lainehtiva ihmismeri toi mieleen Pariisin hämmästyttävän suuruuden, joka kykeni saamaan tällaisia ostajajoukkoja liikkeelle. Kuumassa ilmassa tuntui kankaiden tuoksuja. Askelten kaiku, myyntipöytiä piirittävien ihmisten tuhat kertaa toistamat samat lauseet, messinkilevyjä vastaan kilahtelevien rahojen helinä, kassojen ympärillä tungeskelevien kukkaroiden napse, kellariholvien ammottaviin kuiluihin vierivien tavarahissien jyrinä, kaikki yhtyi sekavaksi, yhä voimistuvaksi meluksi. Ja hienon tomuharson samentamina esineiden ääriviivat kävivät epäselviksi, osastot ikäänkuin sulivat yhteen. Lyhyttavaraosasto näytti olevan vedenpaisumuksen vallassa, valkotavaraosastossa ikkunasta iskevä kirkas auringonsäde kultasi kankaiden lumikinoksia. Kaukana tavaratalon toisessa päässä käsineiden ja villakankaiden osastot katosivat hattujen ja hiuslaitteiden peittoon. Ei voinut enää erottaa pukuja tästä ihmismerestä, päähineet liehuivat yksin pinnalla sulkien ja nauhasolmukkeiden koristamina. Siellä täällä miehen hattu muodosti mustan täplän, ja naisten kalpea ihonväri sai väsymyksen ja kuumuuden vaikutuksesta kameliankukkien läpikuultavan vivahduksen. Vihdoin Hutinin voimakkaiden kyynärpäiden onnistui raivata naisille tietä. Mutta kun Henriette pääsi portaat ylös, hän ei nähnytkään enää Mouret'ta. Tämä oli heittäytynyt keskelle tungosta sukeltaen Vallagnoscin kanssa aaltoilevaan ihmismereen syvyyksienkin salaisuuksia nauttimaan. Mouret tunsi henkeään ahdistavan. Hänen ostajakuntansa tuntui sulkevan hänet pitkään, intohimoiseen syleilyyn.
— Vasemmalle, hyvät rouvat, Hutin sanoi muuttumattoman kohteliaana, vaikka koko hänen ruumiinsa kuohui vihasta.
Ylhäällä oli yhtä vaikea liikkua. Huonekaluosastollakin oli tungosta, vaikka siellä ei yleensä käynyt paljon väkeä. Huivien ja turkiksien osastot olivat tulvillaan. Kulkiessaan pitsiosaston läpi naiset tapasivat taas tuttavia. Rouva de Boves oli siellä tyttärensä Blanchen kanssa ihaillen tavaroita, joita Deloche heille näytteli. Taas Hutinin täytyi jäädä odottamaan, ostokset käsivarrella.
— No päivää! Teitä minä juuri ajattelinkin.
— Ja minä olen etsinyt teitä pitkin päivää. Mutta mahdotonta tämmöisestä tungoksesta on löytää ketään.