"Hyvä", sanoi Jordan iloisesti, "me selviydymme siis pari päivää, eikä minun tarvitse pyytää etuottoa, jonka he kaikessa tapauksessa kieltäisivät minulta. Oi, jospa romaanini jo olisi valmis, niin voisin ansaita hiukan siitä!"
Nyt oli Marcelle'n vuoro suudella häntä.
"Niin, saatpa nähdä, että kaikki käy hyvin. Tulethan kanssani kotia, eikö totta? On niin hauska saada seuraa, ostamme savustetun sillin aamiaiseksi. Tänään on päivälliseksi sianlihaa ja perunoita."
Jordan pyysi erään toverinsa lukemaan pakinansa vedoksen ja lähti vaimonsa kanssa. Saccard ja Huret'kin menivät tiehensä. Samassa pysähtyivät vaunut portaitten eteen ja näkivät vapaaherratar Sandorff'in nousevan niistä, hän tervehti heitä hymyillen ja asteli kevein askelin portaita ylös. Saccard, joka aina tunsi hänen tummien renkaitten ympäröimien suurten silmiensä omituisesti vetävän puoleensa, oli vähällä kääntyä hänen perästään.
Vapaaherratar ei edes halunnut istuutua toimittajan huoneessa. Hän oli vain ohimennen halunnut pistäytyä kuulemaan, olisiko toimittajalla uutisia hänelle kerrottavana. Vaikka tuo mies oli nyt päässyt vihreälle oksalle, kohteli vapaaherratar häntä samoin kuin entispäivinä, kun hän tuli pyytämään hänen isältään määräyksiä vapaavälittäjän syvin kumarruksin. Hänen isänsä oli hyvin raaka, hän muisti kuinka tämä oli potkaissut Jantrou'n portaita alas eräänä päivänä hävittyään pörssissä. Ja nyt, kun sama mies oli tilaisuudessa antamaan hänelle hyödyllisiä tietoja, kohteli hän tätä tuttavallisesti ja koetti lipittää häntä.
"No, kuuluuko jotain uutta?"
"Ei, ei minun tietääkseni."
Mutta vapaaherratar katsoi toimittajaan hymyillen, ollen vakuutettu, että hän vain näytteli tietämätöntä. Houkutellakseen hänen luottamuksensa alkoi vapaaherratar kertoilla tyhmästä sodasta, joka pian oli liekehtivä Itävallassa, Italiassa ja Preussissa. Mitä hurjimmat keinottelut pääsisivät vauhtiin, italialaiset paperit, samoinkuin muutkin tulisivat laskemaan kuulumattomasti. Ja hän oli sangen levoton, sillä hän ei tiennyt, kuinka pitkälle hän uskaltaisi seurata tätä liikettä hänellä oli suuria summia ulkona.
"Eikö miehenne voi antaa teille vihjauksia?" kysyi Jantrou piloillaan.
"Pitäisihän hänen tietää, hänhän on diplomati."
"Oh, mieheni", mutisi vapaaherratar tehden halveksivan liikkeen, "häneltä en saa pienintäkään tietoa nykyaikaan."