"Ymmärtäkää se miten tahdotte. No, elkää huoliko näytellä salaperäiseltä; minä olen nähnyt teidät hänen luonaan, ja minä tunnen hänet."
Vapaaherrattaren viha kiehahti taas, sillä hänen sukuylpeytensä eli vielä ja läikähti pinnalle siitä loasta, johon pelihimo painoi hänet yhä syvemmälle joka päivä. Mutta hän ei kainostunut, hän sanoi kylmällä, kovalla äänellä:
"Ei, kuulkaapas ystäväni, keneksi te minua luulette? Minä en ole teidän
Saccard'inne rakastajatar; minä olen torjunut hänet."
Jantrou kumarsi syvään koulumiehen pedanttisella kohteliaisuudella.
"Siinä olette, rouvaseni, tehnyt kovin väärin. Uskokaa minua, jos jotain vielä voi tehdä, niin elkää laiminlyökö tätä 'afääriä', sillä te, joka aina jahtaatte tietoja, voitte vaivatta löytää niitä tuon herran korvan takaa. Teidän tarvitsee vain ojentaa kauniit kätenne."
Vapaaherratar nauroi hänen hävyttömyydelleen, ja puristaessaan hänen kättään tunsi Jantrou, että se oli jääkylmä. Voisiko hän todellakin tyytyä tuohon leininsyömään Delcambre'en, hän, jonka väitettiin olevan niin intohimoisen?
Kesäkuu oli menossa; viidentenätoista julisti Italia Itävallalle sodan. Samaan aikaan marssivat preussilaiset salamannopeasti Hannoveriin, vallottivat Hessenin, Badenin ja Sachsenin, hämmästyttivät valmistumattomia kansakuntia keskellä rauhaa. Ranska ei liikahtanut paikaltaan; pörssissä kuiskailtiin, että salainen sopimus oli olemassa sen ja Preussin välillä, sen perästä kuin Bismarck oli tavannut keisarin Biarritz'issa, ja parhaimmin tietävät kertoivat salaperäisellä äänellä suurista myönnytyksistä, joita oli tuleva tämän puolueettomuuden palkkioksi. Mutta siitä huolimatta laskeutuivat arvopaperit huimaavaa vauhtia, ja 4 päivänä heinäkuuta, jolloin tieto Sadovan tappelusta saapui Parisiin, tapahtui pörssissä täydellinen paniki. Luultiin, että sota oli saava erinomaisen itsepintaisen luonteen, sillä vaikkakin Itävalta oli saanut selkäänsä Preussilta, oli se voittanut Italian Custozzan luona, ja väitettiin, että itävaltalaiset joukot taas kokoontuivat jättäen Böhmin oman onnensa varaan. Pörssissä aivan sateli myyntimääräyksiä, mutta kukaan ei halunnut ostaa.
Heinäkuun 4 p:nä saapui Saccard sanomalehden toimitukseen vasta klo kuuden jälkeen, mutta ei tavannut Jantrou'ta siellä. Tämä oli viettänyt viimeaikoina epäsäännöllistä elämää, hävisi pariksi, kolmeksi tunniksi kerrallaan ja tuli takaisin väsyneenä, tyhjin katsein; ei tiedetty, oliko hän joutunut juomisen vai intohimojensa valtaan. Aputoimittajat jättivät vähitellen huoneuston; ainoastaan Dejoie istui päivällistä syömässä eteisen pöydänkulmalla. Saccard kirjotti pari kirjettä ja aikoi lähteä, kun Huret syöksyi sisään tulipunaisena, ehtimättä edes sulkea ovea jälessään.
"Rakas ystävä, rakas ystävä…"
Hän oli vähällä tukehtua ja painoi molemmin käsin rintaansa.