"Minusta he ovat hiukan hulluja — todellakin hiukan hassuja. Mutta ehkä se johtuu siitä, etten minä ole tarpeeksi nuori. Tyttäreni sitävastoin on ihailijattarianne. Hän uskoo teidän tehtäväänne ja hankkii teille kannattajia kaikkialta seuraelämästä."
Saccard loi katseen Alice'en ja tämä näytti niin iloiselta, niin loistavalta luottamuksessaan, että hän Saccard'in mielestä oli vallan kaunis huolimatta keltaisesta ihostaan, jo kuihtuneista piirteistään ja liian pitkästä kaulastaan. Ja hän tunsi itsensä suureksi ja hyväksi ajatellessaan voivansa lahjottaa onnen tuolle hentomieliselle olennolle, joka muuttui kauniiksi pelkän ajatuksenkin johdosta naimisiin pääsemisestä.
"Oi niin", sanoi Alice hiljaisella, melkein kaukaiselta kuuluvalla äänellä, "onhan se niin kaunis ajatus valottaa tuo kaukainen maa … se on uuden ajanjakson alkuna ristin leimuavan merikin alla…"
Liikuttavan hiljaisuuden jälkeen nousi kreivitär vihdoin.
"No niin, herraseni, olen vakuutettu. — Kirjotan notariolleni hyväksyväni tarjouksen. Suokoon jumala minulle anteeksi, jos teen väärin."
Saccard oli myös noussut ja hän selitti juhlallisella ja liikutetulla äänellä:
"Jumala itse on antanut teille tämän ajatuksen, rouva kreivitär, olkaa varma siitä!"
Ja saattaessaan heitä käytävään, välttääkseen odotushuonetta, missä tungosta jatkui, kohtasi hän Dejoie'n, joka tallusteli siellä hämillään.
"Mitä nyt taas? Ei kai ole useampia, jotka haluavat tunkeutua luokseni?"
"Ei, ei, herra tirehtööri … jos minä uskaltaisin pyytää tirehtööriltä neuvoa … se koskee minun omia asioitani."