"Eilen oli markkinoille ilmaantunut kokonainen nippu osakkeita, ja ellen minä olisi ollut saapuvilla, olisi kurssi varmasti laskenut. Gundermann ei tee sellaisia keikauksia, minä tunnen hänen hitaan järjestelmänsä, joka on ajanpitkään musertavampi. Minä istun lujasti satulassa, mutta sittenkin olen levoton. On pikku seikka panna henkensä alttiiksi, pahempi on suojella omiaan ja toisten rahoja."
Ja siitä hetkestä saakka oli Saccard kuin sidottu tuohon rajuun taisteluun miljonista, joita hän kyllä voitti, mutta joka hetki oli vaarassa menettääkin. Hän ei edes ehtinyt käydä tapaamassa vapaaherratar Sandorff'ia pikku huoneustossa rue Caumartin'in varrella. Tämä oli itse asiassa kyllästyttänyt hänet kylmyydellään, ja sitäpaitsi oli eräs onnettomuus kohdannut häntä, samallainen, kuin hän oli valmistanut Delcambre'lle: eräänä iltana yhytti hän vapaaherrattaren, kamarineidon puuttuvan huolellisuuden vuoksi, Sabatani'n sylissä, ja vapaaherrattaren täytyi käyttää koko puhelahjansa lepyttääkseen suuttunutta pankkitirehtööriä. Nyt kohtasivat he korkeintaan kerran viikossa, ei sen vuoksi, että Saccard olisi tuntenut häntä kohtaan jotain kaunaa, vaan siksi että paronitar yksinkertaisesti ikävystytti häntä.
Vapaaherratar Sandorff, joka tunsi, että Saccard vetäytyy hänestä erilleen, oli nyt yhtä neuvoton kuin ennenkin. Siitä saakka kun hänellä oli ollut tilaisuus sopivina hetkinä houkutella Saccard'ilta tietoja, oli häntä yhtämittaa vedellyt. Nyt huomasi hän, ettei Saccard enää välittänyt vastata hänelle, pelkäsipä hän tämän hänelle valehtelevankin, ja olkoonpa sitten että onni oli kääntynyt tai oli Saccard huvikseen johtanut hänet väärälle tolalle, tapahtui ainakin eräänä kauniina päivänä, että hän hävisi huomattavan summan toteltuaan Saccard'in neuvoa. Ja pahinta oli, että se vastahakoisuus Yleispankin suhteen, josta pörssissä oli näkynyt heikkoja merkkejä, lisääntyi päivä päivältä. Kuiskailtiin, että jotain oli hullusti, että hedelmä oli madonsyömä. Mikä kumminkaan ei estänyt pankin osakkeitten yhtämittaista nousua.
Pian senjälkeen ajoi vapaaherratar Sandorff, joka oli kääntynyt Jantrou'n — saman miehen, jonka hänen isänsä kerran oli potkaissut ulos — puoleen neuvoa pyytämään, tältä likaiselta elostelijalta saamansa ohjeen mukaisesti Gundermann'in luo. Sen jälkeen kun Yleispankin osakkeet olivat kohonneet yli 2,000, oli tuo suuri juutalainen pankkimies todellakin ollut sen liikkeen etunenässä, joka työskenteli kurssin laskemiseksi, mutta hän esiintyi täydellisesti salassa, eikä koskaan näyttäytynyt pörssissä, missä hänellä ei edes ollut virallista edustajaa. Vaikka Gundermann järkähtämättömästi uskoi johdonmukaisuuden voimaan, katseli hän kumminkin oudoksuen Saccard'in voittokulkua ja hänen nopeasti kasvavaa mahtiaan, joka jo alkoi huolestuttaa suuria juutalaisia pankkiliikkeitä. Tuo vaarallinen kilpailija oli tuhottava niinpian kuin mahdollista, ei yksistään noitten Sadovon jälkeen menetettyjen kahdeksan miljonan takaisin voittamisen vuoksi, vaan erittäinkin sen johdosta, että päästäisiin jakamasta ylivaltaa markkinoilla tuon seikkailijan kanssa, jonka hulluuksia tosiaankin näytti onni seuraavan ikäänkuin ihmeen kautta, kaikesta terveestä järjestä huolimatta. Ja Gundermann, joka tunsi mitä syvintä halveksimista kaikkea intohimoa kohtaan, osottautui levollisemmaksi kuin koskaan ennen, keinotteli matematisella tavallaan ja myi osakkeitaan jääkylmällä yksipäisyydellä huolimatta alituisesta noususta, menetti yhä suurempia summia joka kurssikauden päättyessä järkähtämättömällä kylmäverisyydellä ja kasvoillaan sellainen varma ilme kuin miehellä, joka panee rahansa säätöpankkiin.
Kun vapaaherratar vihdoinkin pääsi esille konttoristien ja vapaavälittäjäin tungoksesta, tapasi hän Gundermann'in pahasti kylmettyneenä ja niin käheänä, että hän tuskin kykeni puhumaan. Hän oli kumminkin istunut paikoillaan klo kuudesta aamulla, rykien ja syleksien, väsymyksestä menehtyneenä, mutta kumminkin järkkymättömänä paikoillaan. Sinä päivänä — valmisteltiin juuri erästä ulkomaalaista lainaa — vilisi suuri sali täynnä ihmisiä, joilla oli kiireempi kuin tavallisesti ja joitten kanssa asioita suorittelivat kaksi poikaa ja yksi vävy; itse istui hän pikku pöytänsä ääressä ikkuna-aukossa ja hänen vieressään leikki kolme lapsenlasta riidellen nukesta, joka taistelun kuumuudessa oli jo menettänyt käden ja jalan.
Vapaaherratar ryhtyi suoraan asiaansa.
"Hyvä herra Gundermann, tiedän kyllä, että tarvitaan rohkeutta ollakseen nenäkäs, mutta on kysymys eräistä hyväntekeväisyysarpajaisista…"
Hän ei sallinut vapaaherrattaren puhua loppuun, hän antoi mielellään, osti aina kaksi arpaa, erittäinkin kun naiset, joihin hän oli tutustunut seuraelämässä, vaivautuivat häntä henkilökohtaisesti tapaamaan.
Mutta nyt täytyi hänen pyytää anteeksi, eräs konttoristi tuli esittämään muutamia papereita allekirjotettaviksi. Tavattomia summia suhisi vapaaherrattaren korvissa:
"52 miljonaa, sanoitteko niin? Ja kuinka suuri on kreditisumma?"