Marcelle katseli häntä ja äkkiä välähti valoisa ajatus hänen suruisissa silmissään. Hän ei edes arvellut kauempaa, hän tunsi heti rohkeuden, joka on ominainen voimakasluonteisille naisille.
"Herra Saccard, minulla on teille pyyntö; olisitteko nyt hyvä ja seuraisitte minua omaan huoneeseenne?"
"Sangen mielelläni."
Jordan halusi pidättää häntä. Hän kuiskasi: "ei, ei!" hänen korvaansa kuumeisen levottomana kuten tavallisesti, kun oli kysymys rahoista. Mutta Marcelle irrottautui hänestä ja hänen täytyi seurata mukana.
"Herra Saccard", sanoi Marcelle, kun ovi oli sulkeutunut heidän jälkeensä, "mieheni on turhaan kaksi tuntia juossut etsimässä 500 frangia, eikä hän rohkene pyytää teiltä. Nyt teen minä sen hänen sijastaan."
Ja hän kertoi vilkkaasti koko aamuisen tapahtuman.
"Busch!" huudahti Saccard. "Onko se vanha kelmi saanut teidät kynsiinsä?"
Sitten kääntyi hän ystävällisesti Jordan'in puoleen, joka seisoi aivan kalpeana saamatta sanaakaan suustaan.
"Lainaan teille mielelläni 500 frangia. Miksi ette kääntyneet heti minun puoleeni?"
Hän istuutui pöydän ääreen kirjottaakseen osotuksen, mutta äkkiä hän pysähtyi ja vaipui ajatuksiinsa. Hän muisti kirjeen, jonka hän oli saanut ja käynnin, jota oli lykännyt päivästä päivään, koska koko juttu tuntui hänestä sangen epäilyttävältä. Miksi ei hän nyt menisi Busch'in luo, kun kerran sattui aihettakin käyntiin?