Sitten kiiruhti hän taas vapisevin käsin ottamaan esille lompakkonsa, hänellä oli vain yksi ainoa ajatus: maksaa niinpian kuin mahdollista ja saada heti haltuunsa nuo häväisevät velkakirjat.
"Ei kai teillä niistä ole ollut mitään kustannuksia, vai kuinka? Siis 600 frangia. Luonnollisesti voisin tehdä paljonkin vastaväitteitä, mutta minä pidän parempana maksaa ilman muuta."
Ja hän ojensi kuusi seteliä.
"Odottakaapa hiukan", huudahti Busch sysäten luotaan rahat, "minä en ole vielä päässyt loppuun. Rouva Méchain on Rosalie'n serkku, ja nämä paperit kuuluvat hänelle, minä olen hänen puolestaan ryhtynyt tähän asiaan. Rosalie-raukka rampaantui teidän väkivaltaisuutenne johdosta. Hän sai kärsiä paljon ja kuoli kauheassa kurjuudessa rouva Méchain'in luona… Niin, hän voisi kertoa Teille siivottomia juttuja, jos haluaisi…"
"Inhottavia!" huomautti Méchain piipittävällä äänellään.
Saccard käännähti kauhistuneena, hän oli kokonaan unohtanut lihakuorman tuolissaan. Tuo nainen oli aina saattanut hänet levottomaksi, tuo korppi, joka aina vainusi ruumiita, ja nyt oli hän sekaantunut tähän epämiellyttävään juttuun.
"Aivan niin, tyttö raukka, sääli häntä", mutisi hän, "mutta koska hän kerran on kuollut, niin en näe mitään … tässä ovat kaikessa tapauksessa teidän 600 frangianne."
Busch vielä kerran kieltäytyi ottamasta rahoja.
"Suokaa anteeksi, mutta te ette vielä tiedä kaikkea. Tyttö sai lapsen … niin lapsen, joka nyt käy neljättätoista. Poika on niin teidän näköisenne, ettette voi kieltää isyyttä."
Saccard seisoi kuin puusta pudonnut ja sammalsi: