Sinä aamuna, jonka vapaaherratar oli valinnut tätä käyntiään varten, oli Gundermann ilkeällä tuulella. Edellisenä päivänä olivat Yleispankin osakkeet taas nousseet. Eikö sitten mitenkään saataisi selvää tuosta ahmatista sikiöstä, joka oli niellyt häneltä niin paljon kultaa ja säilytti itsepintaisesti henkensä! Kukapa sen tiesi, vaikka pankki pääsisi taas jaloilleen ja lopettaisi kurssiylennyksellä 31 p:än tiliselvityksessä, ja hän mutisi tyhmyyttään, kun oli antautunut tähän kaksintaisteluun, vaikka olisi kenties ollut järkevämpää auttaa Saccard'ia ja jakaa saalis tasan. Hänen uskonsa johdonmukaisuuden voimaan oli järkkynyt ja hän olisi ehkä tällä hetkellä vetäytynyt taistelusta, jos hän olisi voinut tehdä sen joutumatta kokonaan häviöön. Hänellä oli muuten harvoin näitä heikkouskohtauksia, joita suurimmatkin sotapäälliköt tuntevat ja useimmiten juuri voiton edellä, kun kaikki voimat vaikuttavat onnellisen tuloksen eduksi. Ja tämä lyhytnäköisyys miehellä, jolla tavallisesti oli niin terävä katse, johtui siitä käsitteiden sekaannuksesta, jonka pörssitoimet pitemmän päälle synnyttävät. Saccard osti osakkeita ja keinotteli niillä, se oli päivän selvää. Mutta keinotteliko hän vakavaraisten liiketuttavien vai yhtymän laskuun? Gundermann ei kyennyt antamaan tähän kysymykseen varmaa vastausta, sillä kaikilta tahoilta virtaili joukko toisilleen vastakkaisia juorujuttuja hänen korviinsa.
Hän paukutti ovia, kaikki hänen alaisensa vapisivat herransa vihaa, hän otti vapaavälittäjiä vastaan niin törkeästi, että he pakenivat pelastaakseen nahkansa.
"Vai niin, tekö se olette", sanoi Gundermann vapaaherrattarelle ilman kohteliaisuuden hiventäkään. "Tänään ei minulla ole aikaa kuunnella naisväen lörpötyksiä."
Vapaaherratar typertyi niin, että hyppäsi yli kaikkien johdantojen ja ilmaisi heti uutisensa, jota hän oli tullut kauppaamaan.
"Mitä sanoisitte te siitä, jos voitaisiin todistaa, että Yleispankki huomattavien osakkeitten ostojen kautta on joutunut suureen rahapulaan ja että Saccard antaa väliaikaisia todisteita, joita diskontataan ulkomaisissa pankeissa, voidakseen jatkaa taistelua?"
Gundermann teki iloa ilmaisevan liikkeen. Mutta hänen silmänsä olivat loistottomat kuten ennenkin, ja hän vastasi samalla tylyllä äänellä:
"Se ei ole totta."
"Mitä? Eikö totta? Minä olen nähnyt sen omilla silmilläni ja kuullut omilla korvillani."
Ja hän selitti, että hänellä oli ollut käsissään nimellishenkilöitten allekirjottamia vekseleitä. Hän sanoi heidän nimensä, mainitsipa vielä ne pankkiirit Wien'issä, Frankfurt'issa ja Berlin'issä, jotka olivat diskontanneet vekselit. Hänen kirjeenvaihtajansa voivat antaa hänelle tietoja, hän saisi nähdä, ettei vapaaherratar ollut tyhjää lörpötellyt. Sitäpaitsi sanoi hän, että pankki pitääkseen yllä nousua oli ostanut omia osakkeitaan ja siihen tarkotukseen käyttänyt jo 200 miljonaa.
Gundermann kuunteli hänen sanojaan happamen näköisenä, samalla kun hän valmisti sotasuunnitelmansa huomispäivää varten, ja hänen aivonsa työskentelivät niin nopeasti, että muutamien sekuntien kuluessa oli hän jo ajatuksissaan ehtinyt jakaa määräyksensä ja määrätä summat. Nyt oli hän varma voitostaan, vaikka hän tiesi, mistä likaisesta lähteestä hän sai tämän varmuuden; hän halveksi syvästi Saccard'ia, joka nautinnonhalussaan oli niin tyhmä, että antautui naisen valtaan ja antoi kavaltaa itsensä.