Kun vapaaherratar oli lopettanut, nosti hän päätään ja katsoi tätä suurin, sammunein silmin:
"No, mitä kaikki tuo loru minua koskee?"
Vapaaherratar vallan kauhistui, niin tyyni ja välinpitämätön oli
Gundermann.
"Minä luulin, että tekin pelaatte vastaan…"
"Minäkö? Kuka teille on sen sanonut? Minä en koskaan käy pörssissä, enkä keinottele. Kaikki se on minulle samantekevää."
Ja hänen äänensä oli niin luonnollinen, että vapaaherratar oli vähällä uskoa hänen sanojaan, jollei viaton ilme olisi ollut hiukan liian teeskennelty. Gundermann piti ilmeisesti häntä pilkkanaan.
"Minulla on, kuten näette, hyvin kiire, ja jollei teillä ole mitään tärkeämpää sanottavaa minulle…"
Gundermann hyvästeli häntä. Mutta vapaaherratar suuttui:
"Minä lähestyin teitä täydellä luottamuksella ja puhuin ensiksi … tämä on suoranainen kavallus! Olettehan luvannut antaa minulle neuvoja, jos minä teen teille palveluksen…"
Gundermann nousi ja keskeytti hänet. Hän, joka ei koskaan nauranut, hihitti nyt, niin hauskaa oli hänestä, että näin oli voinut vetää nenästä nuorta, kaunista naista.