Kreivitär teki toivottoman liikkeen. Hänen tyttärensä oli siis kuullut kaikki, hänen tyttärensä oli kuolemaisillaan häpeästä. Hän sinkosi koristeet Busch'ille, antoi hänelle tuskin aikaa laskea kreivin velkakirjan pöydälle, ajoi hänet kiivaasti ovesta ulos Léonie'n perästä, joka oli hävinnyt. Sitten avasi hän alkovin oven, heittäytyi tytärraukkansa vuoteen yli ja itki tämän kanssa yhdessä.
Caroline-rouva oli liikutettu ja aikoi hetkisen kuluttua puuttua asiaan. Mutta hän oli kuullut tuon ruokottoman jutun ja mitä voi tehdä häväistysjuttua välttääkseen? Sillä hän tiesi, että Busch oli mies, joka pani uhkauksensa täytäntöön. Hän mietti hetkisen, mitä hänen pitäisi tehdä. Vihdoin astui hän alkoviin avoimin sylin, kyyneleet silmissä. Siellä alastomassa, kurjassa alkovissa makasivat nuo vanhan mahtavan suvun viimeiset vesat muserrettuina ja kuihtuvina. Molempien kyynelet valuivat pysähtymättömänä.
Caroline ei sanonut sanaakaan, hän sulki heidät syliinsä, puristi heidät lujasti rintaansa vastaan ja itki yhdessä heidän kanssaan; se oli ainoa, mihin hän kykeni. Ja molemmat onnettomat ymmärsivät häntä, heidän kyyneleensä vuotivat yhä, mutta eivät enää yhtä katkerina. Vaikkei ollutkaan enää mitään lohdutusta, täytyi heidän kumminkin elää, elää kaikesta huolimatta.
Tultuaan ulos kadulle tapasi Caroline-rouva Méchain'in. Tämä oli luultavasti odottanut häntä ja alkoi heti puhua Victor'ista. Kun Saccard oli kieltäytynyt maksamasta hänelle 4,000 frangia, oli hän suuttunut kovin ja vaaninut tilaisuutta ottaakseen asian uudestaan esille; nyt oli hän saanut kuulla hiljan sattuneesta tapahtumasta ja luultavasti oli hänellä suunnitelma valmiina, koskapa hän selitti Caroline-rouvalle, että hän aikoi antaa etsiä Victor'ia. Eihän sopinut pojan antaa mennä tärviölle, hänen taipumuksillaan lopettaisi hän tiensä kuritushuoneessa. Ja kun hän puhui, katselivat hänen pienet porsaan silmänsä Caroline'a murskaavin ilmein; hän oli aivan varma, että jos hän saisi pojan kiinni, voisi hän kiristää Caroline'lta lisää rahoja.
"Niin, rouvaseni, se on päätetty asia, minä teen mitä voin. Jos haluatte kuulla, miten se käy, niin voitte pistäytyä herra Busch'in luo, minä olen siellä joka päivä neljän ajoissa."
Caroline palasi asuntoonsa sangen levottomana. Niin, se on aivan totta, miten paljon pahaa tuo nuori villielukka saattaisikaan tehdä, jos hän saisi vapaasti kuljeskella ihmisten joukossa? Hän söi nopeasti aamiaista ja päätti sitten ajaa työkotiin kuulemaan, oliko siellä saatu tietoja karkulaisesta. Mutta tiellä pisti hänen päähänsä, että ehkä sittenkin olisi parasta mennä Maxime'n luo ja koettaa taivuttaa hänet tekemään jotain Victor'in hyväksi, joka kaikessa tapauksessa oli hänen veljensä. Hän oli ainoa, joka vielä oli rikas, ja siis ainoa, joka kykeni tekemään jotain tässä asiassa.
Caroline kulki pitkän huonerivin lävitse ja vasta sänkykamarissa tapasi hän Maxime'n kahden suuren matka-arkun välistä, joihin palvelija latoi mitä hienoimpia liinavaatteita, aivankuin morsiuskapioita.
Huomattuaan Caroline'n sanoi Maxime kovalla, jääkylmällä äänellä:
"Vai niin, tekö? Tulette juuri parahiksi, minun ei tarvitse kirjottaa teille. Olen saanut tarpeekseni ja matkustan."
"Matkustatte?"