Hän hypähti ylös huudahtaen ilosta:
"Tekö! Ah, miten kiltisti tehty teiltä ja miten minä olen iloinen!"
Saccard tarttui molemmin käsin hänen käteensä. Caroline hymyili alakuloisesti, hän oli hyvin liikutettu, eikä voinut löytää oikeaa sanaa. Vapaalla kädellään laski hän ruusukimpun pöydälle laskelmia täynnään olevien paperien joukkoon.
"Te olette enkeli!" sanoi hän ihastuneena ja suuteli Caroline'n sormia.
Vihdoin puhkesi Caroline puhumaan.
"Niin, meidän välimme olivat lopussa, minä olin sydämessäni kironnut teidät. Mutta veljeni sai minut tulemaan tänne."
"Ei, ei, elkää sanoko niin! Sanokaa mieluummin, että te olette liian viisas ja hyvä ja että te olette ymmärtänyt ja annatte anteeksi…"
Caroline keskeytti hänet.
"Pyydän, elkää vaatiko liikoja minulta. Minä en ymmärrä omaa itseäni. Eikö ole kylliksi siinä että minä tulin? Ja minulla on teille sangen surullinen asia…"
Ja liikutetulla äänellä kertoi hän ilman keskeytyksiä, kuinka Victor'in pelottavat vaistot olivat heränneet, kertoi hänen tekosensa, hänen selittämättömän pakonsa ja etsintöjen tuloksettomuuden. Saccard kuunteli liikutettuna tekemättä ainoatakaan kysymystä tai liikettä, ja kun Caroline oli lopettanut, vieri kaksi suurta kyyneltä hänen poskiaan pitkin ja hän sammalsi: