"Lapsi raukka, lapsi raukka!"
Koskaan ennen ei Caroline ollut nähnyt hänen itkevän. Häntä liikutti syvästi Saccard'in suru, hänen kyyneleensä olivat niin harvinaisia, raskaita ja harmaita, niinkuin ne olisivat tulleet kaukaa, sydämestä, jota monen vuoden rikokset ovat painaneet ja lianneet.
Mutta nyt päästi hän epätoivonsa valloilleen:
"Tämä on kauheaa! Minä en ole edes nähnyt poikaa! Minulla ei ole ollut aikaa, kuten tiedätte. Niinhän se aina käy, minkä lykkää, se ei tule koskaan tehdyksi. Oletteko varma, etten saa nähdä häntä? Eikö hän voi tulla luokseni?"
Caroline pudisti päätään.
"Ken tietää, missä hän nyt on, tässä suuressa kauheassa kaupungissa?"
Saccard kulki edestakaisin ja puhui kiivain, katkonaisin lausein.
"Lapsi löydetty, ja jälleen kadotettu … minä en saa koskaan nähdä häntä. Minua seuraa onnettomuus, aina onnettomuus! Aivan kuin Yleispankinkin suhteen!"
Hän heittäytyi taas pikku pöydän ääreen; Caroline otti tuolin ja asettui vastapäätä. Keräillen papereita, jotka olivat levällään hänen edessään, alkoi hän puhua jutustaan aivan kuin olisi tuntenut tarvetta puhdistaa itsensä Carolinen edessä. Syytekohdat olivat seuraavat: pääoman lakkaamaton lisääminen kurssin nostamiseksi ja yleisön pettäminen sillä, että yhtymän koko perusrahasto oli koskematon; nimellinen osakkeitten merkintä, Sabatanin ja muitten nimellisomistajain kontot, tavaton osakemäärä, jonka he olivat maksaneet paljaalla nimikirjotuksellaan; tekaistujen osinkojen jakaminen vanhojen osakkeitten lunastuksen muodossa; ja lopuksi yhtiön omien paperien osto, rajaton keinottelu, joka oli aiheuttanut keinotekoisen nousun ja sen kautta Yleispankin kukistumisen. Hän antoi nyt laajoja ja innokkaita selityksiä: hän oli menetellyt aivan samoin kuin muitten suurten pankkiliikkeitten päälliköt, ainoastaan suuremmassa mittakaavassa. Jos meneteltäisi vähänkään johdonmukaisesti, saisi jokaisen suuremman parisilaisen pankkihuoneen tirehtööri jakaa hänen kanssaan kopin. Hän oli joutunut kaikkien tapahtuneitten väärinkäytösten syntipukiksi. Ja miten erinomaisella tavalla oli edesvastuu jaettu! Miksi saivat toiset johtokunnan jäsenet kulkea vapaina syytteestä? Miksi pääsivät Daigremont, Huret ja Bohain livahtamaan, vaikka he 50,000 frangin palkkiorahaa lukuunottamatta olivat saaneet 10 pros. voitosta ja olleet osallisina kaikissa keinotteluissa! Ja tilintarkastajat — Lavignière esim. — joitten oli vain tarvinnut sanoa, etteivät he ymmärtäneet asiaa ja että olivat toimineet hyvässä uskossa? Oli selvääkin selvempää, että koko tämä juttu oli huutava vääryys.
"Oh, ne lurjukset, olisivatpa he vain sallineet minun pitää vapauteni, niin olisin minä näyttänyt!"