Hän nousi ja kulki pienessä huoneessaan kuin leijona häkissään.
"Ne lurjukset, ne tiesivät kyllä mitä tekivät sulkiessaan minut tänne. Minulla oli voitto käsissäni, olin juuri musertamaisillani heidät kaikki!"
Mutta Caroline vastusti häntä.
"Teillä ei ollut puolellanne oikeutta eikä selvää järkeä, ja siksi ette voinut voittaa."
Saccard pysähtyi hänen eteensä ja huudahti kiivaasti:
"Voittaa? Mitä te lörpöttelette! Rahaa minulta puuttui, eikä mitään muuta. Jos Napoleonilla Waterloo'n päivänä olisi ollut 100,000 miestä viedä tuleen, olisi hän voittanut, ja mailma olisi nyt toisennäköinen. Ja jos minulla olisi ollut tarvittavat miljonat, olisin minä nyt mailman herra."
Nyt purkautui hänen vihansa voittajaa vastaan.
"Oh, tuo Gundermann, tuo saastainen juutalainen, joka voittaa senvuoksi, ettei hänellä ole mitään haluja eikä himoja. Juutalaisille on niin luonteenomaista tuo kylmä jäykkäniskaisuus, jonka avulla he pyrkivät mailman herroiksi ja ostavat kullallaan toisen kansan toisensa perästä. Hänen rotunsa ottaa meiltä vallan kaikesta pilkasta ja vainoamisista huolimatta. Hänellä on jo miljardi, hän hankkii kaksi, kymmenen, sata miljardia, hänestä tulee mailman vallitsija. Minä olen vuosikausia julistanut sitä, mutta kukaan ei kuule, he luulevat, että se on vain ammattikateutta, vaikka se on veren ääni, joka puhuu. Niin, minä vihaan juutalaisia, se on minussa synnynnäistä, se on yksi minun olemukseni juuria!"
"Kummallista", sanoi Caroline-rouva tyynesti, "minusta juutalaiset ovat ihmisiä, kuten muutkin. Jos he ovat joutuneet erikoisasemaan, niin on se muun ihmiskunnan vika."
Saccard, joka ei ollut edes kuullut hänen puhettaan, jatkoi yhä yltyvällä kiivaudella: