Herrat ryhtyivät järjestämään pääkohtia, mutta Daigremont sulki ikkunan, sillä hänen vaimonsa laulu kaikui loppumattomana epätoivonsäveleenä ja esti herroja kuulemasta toinen toisensa puhetta. Ja vaikka ikkuna oli sulettu, kaikui sittenkin tukahutettuja, valittavia säveliä tupakkahuoneeseen harvinaisena säestyksenä Yleispankin perustamistilaisuuteen, luottoyhdistyksen 25 miljonan pääomalla, jaettuna 50,000 osakkeeseen, kukin 500 frangia. Päätettiin myöskin, että Daigremont, Sédille, Huret, markiisi Bohain ynnä eräät heidän ystävänsä muodostaisivat yhdynnän, joka etukäteen ottaisi haltuunsa ja jakaisi keskenään neljä viidettä osaa osakkeista, siis 40,000; niin ollen oli liikkeeseen laskeminen turvattu ja saattamalla osakkeet harvinaisiksi voisi niitten kurssia ylentää mielensä mukaan. Kaikki oli kumminkin mennä myttyyn, kun Daigremont vaati 400,000 frangin palkintoa jaettuna 40,000 osakkeelle eli siis 10 frangia osakkeelta. Saccard vastusti kiihkeästi selittäen, että oli mieletöntä kiduttaa lehmää, ennenkuin oli alkanut sitä lypsää. Luonnollisesti olisi alku hankala, miksi siis itse luoda itselleen vaikeuksia? Hänen täytyi kumminkin antaa perään, sillä Huret asettui Daigremont'in puolelle, katsoi tämän vaatimuksen aivan luonnolliseksi ja sanoi että aina niin meneteltiin.
He erosivat suunniteltuaan uuden kokouksen seuraavaksi päiväksi, kokouksen, jossa insinööri Hamelin tulisi olemaan läsnä. Mutta äkkiä löi Daigremont otsaansa epätoivoisin ilmein:
"Kolb! Hänet olen aivan unohtanut. Hän ei koskaan antaisi minulle anteeksi, hänen on päästävä mukaan. Rakas, kiltti Saccard, olkaa niin ystävällinen ja menkää heti hänen luokseen. Kello ei ole vielä kuutta, te tapaatte hänet. Niin, teidän on itsenne mentävä, eikä lykättävä asiaa huomiseen, vaan toimitettava se tänään — hän tulee liikutetuksi huomatessaan, että me tarvitsemme häntä!"
Saccard totteli ja lähti heti; hän tiesi, että täytyy käyttää niitä päiviä, jolloin onni on myötäinen. Hän oli lähettänyt pois vaununsa ja kulki jalkasin.
Panoraman pasaasissa, jossa hän seurasi eräitä sivuteitä päästäkseen nopeammin Vivienne-kadulle, huomasi hän äkkiä Gustave Sédille'n tulevan ulos eräästä pimeästä porttikäytävästä ja rientävän pois taakseen katsomatta. Saccard pysähtyi katsomaan taloa, se oli pieni hotelli, ja hän hämmästyi vielä enemmän tuntiessaan erään pienen, vaalean hunnutetun naisen, joka nyt myöskin poistui hotellista, kauniiksi rouva Conin'iksi, paperikauppiaan vaimoksi. Ahaa, tänne hän siis tuli kohtaamaan rakastajaansa, silloinkun hänen miehensä luuli hänen olevan laskuja karhuamassa! Tämä salaperäinen nurkka oli sangen hyvin valittu ja ainoastaan sokea kohtalo oli kavaltanut salaisuuden. Saccard hymyili, hänestä oli juttu sangen hauska, mutta hän kadehti Gustave'a. Germaine Coeur aamupäivällä, rouva Conin illalla! Ja hän katseli taloa tarkkaavasti tunteakseen sen vastaisuudessa — häntä halutti olla itse mukana.
Saapuessaan Vivienne-kadulle ja ollessaan juuri aikeissa astua Kolb'in asuntoon vavahti hän ja pysähtyi jälleen. Hieno, hivelevä musiikki, joka nousi maasta kuin haltijan ääni, hurmasi hänet, ja hän tunsi taas saman äänen, kullan kilinän, tuon rahakorttelin alinomaisen kaiun, jota hän jo aamulla oli kuunnellut. Päivä loppui samoin kuin oli alkanutkin. Häntä ilahutti tuon äänen hyväily, ikäänkuin se olisi ollut hyvä enne.
Kolb oli itse juuri sulatushuoneessa ja talon ystävänä haki Saccard häntä sieltä. Suuressa, tyhjässä huoneessa, jossa kaasu paloi yötä päivää, oli sinkillä vuorattuja hinkaloita, jotka sinä päivänä olivat täynnä espanjalaista kultarahaa. Kaksi miestä tunki niitä lapiolla suuren nelikulmaisen uunin sulatuspätsiin. Kuumuus oli ankara, täytyi puhua kovasti, jos tahtoi saada äänensä kuuluviin kilisevän, matalassa holvissa kaikuvan musikin yli. Pöydillä oli kultatankoja, pitkulaisia ja nelikulmaisia, kiiltäviä ja uusia, ja muuan kemisti tutki laatua ennen leimaamista. Aamusta lähtien oli yli kuusi miljonaa kulkenut pätsin läpi; 3400 frangia oli pankkiirin koko voitto, sillä erotus molempien kurssien välillä oli tavattoman pieni, täytyi laskea tuhannesosissa, ja tarvittiin tavaton määrä kultaa, ennenkuin siitä voi kertyä jotain voittoa. Senvuoksi kilisi kulta yötä päivää, vuodesta vuoteen tässä kellarissa, johon se tuli leimattuna rahana ja josta se lähti tankoina tullakseen uudelleen lyödyksi rahaksi ja sulatetuksi loppumattomiin, ainoastaan senvuoksi että muutamia kultajyväsiä jäisi riippumaan pankkiirin sormiin.
Kolb oli hyvin pieni mies, hänellä oli tummat hiukset ja kotkannenä, joka pisti esiin suuren mustan parran keskeltä todistaen hänen juutalaista syntyään. Päästyään selville Saccard'in asiasta, suostui hän innolla.
"Oivallista!" huudahti hän. "Mielelläni tulen mukaan, kun kerran
Daigremont'kin on. Kiitos teille, että vaivausitte luokseni."
Mutta he saattoivat tuskin kuulla toinen toisensa äänen ja he vaikenivat jääden kuitenkin hetkeksi seisomaan paikalleen, kuunnellen tylsällä ihastuksella tuota houkuttelevaa, kiusaavaa ääntä, joka värisytti heidän hermojaan.