"Minä pelkään kaikkea mahdollista", vastasi Caroline-rouva. "Veljeni matkustaa pois, enkä minä itse ymmärrä raha-asioita. Eikö esim. ole väärin, että olette merkinneet hänelle 500 osaketta, joita hän ei voi heti maksaa, ja eikö hänelle voi koitua niistä ikävyyksiä, jos kaikki käy hullusti?"
Saccard purskahti nauruun.
"Mokomia juttuja. 500 osaketta, 62,500 frangia ensimäinen maksu! Jollemme me puolen vuoden kuluttua, ensimäisen jaon jälkeen, voi maksaa tuollaista summaa, niin olisi parempi heti heittäytyä Seineen kuin panna alulle sellaista huolestuttavaa yritystä. Voitte olla aivan rauhallinen. Ei kenellekään, joka ei menettele vallan tyhmästi, tule vahinkoa tästä liikkeestä."
"Oh, noita keinotteluja!" mutisi Caroline puolitiedottomasti, epäilyksen kiusaamana.
"Jollei keinottelua olisi, ei voisi hoitaa mitään liikettä. Miksi minä sijottaisin rahojani, panisin alttiiksi omaisuuteni, joll'en minä odottaisi suurta nautintoa, äkillistä onnea, joka avaa minulle taivaan? Tavallinen ansiotyö, jokapäiväisten pikkuasioitten tunnollinen tasapaino tekevät koko elämän liian ikäväksi, yksitoikkoiseksi erämaaksi, jossa koko elinvoima uinuu ja tylsistyy. Mutta heitäpä kipinä tähän tajuttomuuteen, sytytä kajo taivaanrannalle, lupaa torkkuville, että he ansaitsevat sata sou'ta yhdestä, sano heille, että he voivat vallottaa miljonia parissa tunnissa, ja kilpajuoksu alkaa, voimat kaksinkertaistuvat, ja he kykenevät luomaan suuria, loistavia yrityksiä. Tietysti on pelissä mukana paljon tuloksetonta intohimoa, mutta jollei sitä olisi, menisi mailma nurin."
"No jaa", sanoi Caroline nauraen hänkin, "on parasta, että peräydyn, kuten tavallisesti. Mutta koettakaamme tehdä vähän hyvääkin saadaksemme anteeksiannon."
Vielä hetken istuivat he ystävällisesti keskustellen ja Hamelin'in matka tuli lopullisesti päätetyksi.
Kun Saccard saapui asuntoonsa, ilmotti hänen palvelijansa, että häntä oli odottamassa muuan naishenkilö, joka välttämättä halusi puhua hänen kanssaan, vaikka palvelija oli sanonut, että oli kokous ja herra kenties ei ottaisi vastaan. Saccard, joka oli väsyksissä, suuttui aluksi ja käski palvelijan ajaa naisen tiehensä, mutta hän katui kohta ja pelkäsi, että se merkitsisi hänelle onnettomuutta, jos hän ajaisi jonkun luotaan. Joka päivä lisääntyi avunanojien joukko ja hän oikein nautti ollessaan niin huomattu.
Huoneessa paloi vain yksi lamppu, niin ettei hän voinut oikein erottaa, kuka odottaja oli.
"Herra Busch pyysi minua tulemaan luoksenne…"