"Ei, kiitos! Luuletko minua sellaiseksi hölmöksi?"
Saccard teki vihaisen liikkeen; vastaus oli hänen mielestään sekä tyhmä että nenäkäs ja hän oli vastaamaisillaan kiivaalla äänellä, että liikeyritys oli loistava ja että poika oli enemmän kuin yksinkertainen, jos hän piti isäänsä tavallisena huijarina! Mutta hänet valtasi sääli nähdessään kaksikymmenviisi-vuotiaan poikansa jo siinä ijässä olevan niin elähtäneen, ukkomaisen, ahneen ja niin huolestuneen terveytensä suhteen, ettei hän uskaltanut lähteä minnekään jo edeltäpäin ottamatta huomioon seurauksia. Ja oman nuorekkaan voimansa haltioittamana purskahti hän nauruun ja taputti Maxime'a olalle.
"No niin, menkäämme aamiaiselle, poika raukkani, ja varo reumatismiasi."
Pari päivää tämän jälkeen, 5 p:nä lokakuuta, meni Saccard Hamelin'in ja Daigremont'in seurassa notarius Lelorrain'in luokse ja siellä laadittiin Yleispankin perustava asiakirja. Pääoma oli 25 milj. frangia, jaettuna 50,000:teen 500 frangin suuruiseen osakkeeseen, josta pääomasta ainoastaan neljännes oli heti maksettava. Yksi kappale yhtiön sääntöjä jäi notario Lelorrain'in haltuun. Sinä päivänä oli kirkas auringonpaiste, ja kun yhtiön jäsenet tulivat ulos notariatista, sytyttivät he sikarinsa ja astelivat hitaasti pitkin boulevardeja iloisina ja olemassaoloonsa tyytyväisinä kuin joukko koulupoikia, kun vapaahetki on koittanut heille.
Yleinen perustava kokous pidettiin seuraavalla viikolla. Yhtiön jäsenet olivat jo sijottaneet ne osakkeet, joita he eivät halunneet itselleen, ja 122 osakkeenomistajaa oli läsnä edustaen liki 40,000 osaketta. Piti omistaa vähintään 20 osaketta, ennenkuin sai äänioikeuden, mutta yksi osakkeenomistaja ei saanut 10 ääntä enempää, olipa hänellä osakkeita kuinka paljo tahansa.
Saccard oli merkinnyt itselleen ja Hamelin'ille 500 osaketta, jotka he tulisivat maksamaan nimikirjotuksellaan. Kaikki yhdynnän jäsenet olivat saapuvilla: Daigremont, Huret, Sédille, Kolb, markisi de Bohain, kukin osakkeenomistajaryhmänsä kanssa. Samoin oli läsnä Sabatani, yksi suurimpia osakkeenmerkitsijöitä, Jantrou ynnä useita pari päivää sitten avatun pankin virkamiehiä. Ja kaikki päätökset olivat harkitut ja sovitut edeltäkäsin, niin että kokous todella oli ihmeteltävän sopuisa ja rauhallinen. Yksimielisesti selitettiin, että koko pääoma oli merkitty ja 125 frangia osaketta kohti maksettu. Sitten julistettiin yhtiö juhlallisesti perustetuksi. Valittiin hallinto: siihen, tulisi 20 jäsentä, jotka paitsi korvausta kokouksista, mikä arvioitiin 50,000 frangiksi vuodessa, saisivat erään säännöissä löytyvän pykälän nojalla kantaa 10 prosenttia pankin voitosta. Kun palkkio ei ollut halveksittava, pyysivät kaikki yhtiön jäsenet päästä mukaan, ja Daigremont, Huret, Sédille, Kolb, markisi de Bohain, samoinkuin Hamelinkin, olivat ensimäisinä listalla; heitä seurasi neljätoista muuta vähemmän edustavaa osakkeenomistajaa. Saccard, joka tähän saakka oli pysyttäytynyt syrjässä, esiintyi näyttämölle, kun tuli kysymys toimeenpanevan johtajan valinnasta. Hamelin ehdotti häntä. Hyväksymisen sorina kuului huoneessa ja hänkin tuli yksimielisesti valituksi.
Nyt oli valittava vain kaksi tilintarkastajaa, jotka olivat velvolliset yhtiökokoukselle antamaan kertomuksen kirjanpäätöksestä ja niinmuodoin tarkastamaan hallinnon tilit, yhtä arka kuin tarpeetonkin tehtävä, johon Saccard oli valinnut erään herra Rousseau'n ja herra Lavignière'n, edellinen viimemainitun kaiku; Lavignière oli pitkä, vaalea herra, erinomaisen kohtelias ja aina samaa mieltä kuin edellinen kunnianarvoisa puhuja, senlisäksi halusi hän aivan liikuttavasti päästä hallintoon myöhemmin, kun hänen ansionsa olivat tulleet tarpeeksi tunnetuiksi. Rousseau'n ja Lavigniére'n vaalin jälkeen aiottiin hajottaa kokous, kun puheenjohtaja katsoi tarpeelliseksi huomauttaa siitä 10 prosentin palkkiosta — kaikkiaan 400,000 frangia — jonka yhdyntä oli hyväksynyt ja jonka kokous hänen ehdotuksestaan päätti viedä "pankin perustamiskustannusten" tilille. Olihan se pikku seikka, hiukan ylimääräisiä kustannuksia on aina sellaisissa tilaisuuksissa.
Seuraavana päivänä kokoontui hallinto Orvideo-palatsiin, Saccard'in entiseen salonkiin, joka oli muutettu istuntohuoneeksi. Vanhin hallinnonjäsen, markisi de Bohain istui puheenjohtajan paikalle, nojatuoliin, joka oli hiukan korkeampi ja enemmän kullalla huoliteltu kuin muut. Saccard tirehtöörin ominaisuudessa otti paikan häntä vastapäätä. Ja niinpian kuin Bohain oli selittänyt, että ryhdyttäisiin vaalin toimittamiseen, nousi Hamelin ja kieltäytyi vastaanottamasta tätä luottamustointa; hän luuli tietävänsä, että useat herroista olivat ajatelleet valita hänet, mutta hän katsoi tarpeelliseksi muistuttaa heille, että hän aikoi lähteä Vähään Aasiaan, ja että häneltä sitäpaitsi puuttui tarpeellista kokemusta pankki- ja pörssiasioissa. Sangen hämmästyneenä kuunteli Saccard hänen puhettaan, sillä eilen oli se ollut selvä asia, ja hän arvasi, että tässä olivat Caroline-rouvan sormet pelissä, sillä sisaruksilla oli aamulla ollut pitkä keskustelu. Ja koska hän ei halunnut ketään toista puheenjohtajaksi — voisihan sellaiseksi sattua itsenäinen herra, joka ehkä ryhtyisi komentelemaan häntä — ryhtyi hän tekemään vastaväitteitä, samalla kun hän rauhoitti Hamelin'ia vakuuttamalla, että puheenjohtajan tehtävä oli vain kunniavirka, että hänen tarvitsi olla läsnä ainoastaan pääkokouksissa tukemassa hallinnon ehdotuksia ja pitämässä tavanmukaisen puheen. Sitäpaitsi valittaisiin varapuheenjohtaja, joka kirjottaisi nimensä Hamelin'in poissaollessa. Mitä laskuihin, pörssiliikkeeseen ja suuren pankkiyrityksen tuhansiin tehtäviin tulee, niin olihan hän, Saccard, tirehtööri, aina saatavilla; hänethän oli valittu juuri sitä tarkotusta varten. Sääntöjen mukaan oli hänen tehtävänsä johtaa konttorityötä, huolehtia maksuista, hoitaa juoksevia asioita, sanalla sanoen, olla yhtiön toimeenpanevana voimana. Nämä todistelut tuntuivat sangen sitovilta, mutta siitä huolimatta pysyi Hamelin hetken aikaa jyrkästi kieltäytymisessään; sekä Huret että Daigremont saivat käyttää koko puhetaitonsa. Vihdoin Hamelin suostui ja nimitettiin puheenjohtajaksi; varapuheenjohtajaksi valittiin eräs tuntematon suuruus, agronomi ja entinen valtioneuvos, kreivi de Robin-Ghagot, hiljainen, pikkuahne henkilö, oivallinen nimenkirjotuskone. Sihteeri valittiin pankin virkailijoista, eikä hallinnon jäsenistä. Ja kun pimeä tunkeutui suureen huoneeseen ja levisi kaikkialle viheriänä, surumielisenä varjona, olivat he mielestään tehneet tarpeeksi tällä kertaa ja erosivat määrättyään ensin kokoukset pidettäviksi kaksi kertaa kuussa, hallintovaliokunnan kokous 15 ja koko hallinnon kokous 30 p:nä.
Saccard ja Hamelin lähtivät jälkimäisen työhuoneeseen, jossa Caroline-rouva jo oli heitä odottamassa. Hän huomasi heti veljen masentuneesta ilmeestä, että tämä taas oli ollut kyllin heikko antamaan perään, ja hän lausui heti julki tyytymättömyytensä.
"Tuohan on aivan järjetöntä!" huudahti Saccard. "Muistakaa toki, että puheenjohtajalla on 30,000 frangin palkka ja että hän saa tuon summan kaksinkertaisena, kun liikkeemme laajenee. Te ette todellakaan ole kyllin rikkaita luopuaksenne sellaisesta edusta. Ja mitä te nyt oikeastaan pelkäätte? Antakaapa kuulua!"