Caroline hämmästyi suuresti nähdessään tämän tukevajäsenisen, parrakkaan miehen litteine, likaisine kasvoineen, puettuna aikoinaan hienoon, mutta nyt jo ajan pilkuttamaan pitkään takkiin, valkea kaulaliina kaulassa. Mies katseli häntä terävästi ja oli sangen tyytyväinen tarkastukseensa; hän oli niin komea, niin terve komeine valkeine hiuksineen, jotka levittivät lempeän loisteen hänen nuorekkaille kasvoilleen; erityisesti kiinnitti hän huomionsa suun ilmeeseen — sellainen määrä loppumatonta hyvyyttä, että hän heti päätti antaa ratkaisevan iskun.
"Rouvaseni", alkoi hän, "olisin mielelläni halunnut puhua herra
Saccard'in kanssa, mutta kuulin, ettei hän ole kotona."
Mies valehteli, hän ei ollut edes kysynyt Saccard'ia, sillä hän tiesi varsin hyvin, ettei hän ollut kotona, olihan hän itse nähnyt hänen menevän pörssiin.
"Olen senvuoksi ottanut vapauden kääntyy teidän puoleenne, ja sen teenkin varsin mielelläni, sillä minä tiedän kenen kanssa minulla on kunnia puhua. On nimittäin kysymys eräästä varsin vakavasta ja arasta asiasta…"
Caroline-rouva, joka tähän saakka oli antanut hänen puhua pyytämättä häntä istumaan, tarjosi hänelle tuolin hiukan levottomin ilmein.
"Sanokaa herraseni, olen valmis kuuntelemaan teitä."
Busch nosti varovaisesti takin liepeensä ikäänkuin olisi peljännyt likaavansa ne; hän oli päässyt täysin selville siitä, että Caroline oli Saccard'in rakastajatar.
"Tuntuu hiukan vaikealta minulle sanoa sanottavaani, ja minä tunnustan, että nyt viime hetkessä epäilen, voinko minä uskoa teille sellaista juttua. Toivon kuitenkin, tulette sen huomaamaan, että se askel, jonka nyt otan, johtuu halustani auttaa herra Saccard'ia ja hyvittää vanhoja hairahduksia."
Caroline teki rauhottavan liikkeen; hänkin puolestaan oli ymmärtänyt, minkälaisen henkilön kanssa hän oli tekemisissä, ja hän tahtoi välttää tarpeetonta lörpötystä. Busch ei sen enempää kierrellytkään, vaan kertoi koko vanhan tarinan Rosalie'sta ja lapsen syntymästä Saccard'in katoamisen jälkeen, kertoi, että äiti oli kuollut kurjuuteen ja harhateille, että Victorin oli ottanut nykyään haltuunsa eräs serkku, jolla oli liian paljon tehtävää voidakseen omistaa pojalle tarpeellista huolenpitoa, ja että lapsi kasvoi mitä siveettömimmässä ympäristössä. Caroline kuunteli hänen sanojaan; aluksi tämä odottamaton romaani häntä hämmästytti, sillä hän oli ajatellut, että koko juttu liikkui jonkun epäilyttävän raha-asian puitteissa; vähitellen häntä kuitenkin liikutti sekä äidin että lapsen surullinen kohtalo, joka erityisesti vaikutti lapsettoman naisen äidillisiin vaistoihin.
"Mutta", sanoi hän, "oletteko aivan varma, että se, mitä nyt minulle ilmotatte, on totta? Sellaisissa tapauksissa tarvitaan lujia, sitovia todistuksia."