Ja nyt luuli Therese, että hän aikoi vetäytyä takaisin. Hän nojautui kauvemmaksi eteenpäin, vei jälleen kaikki kymmenen sormeaan punaisille huulilleen ja heitti vielä lentosuudelman hänelle. Sen jälkeen kolmannen. Oli ikäänkuin hän nyt yksitellen tahtoisi vastata niihin kolmeen, jotka hän oli hänelle lähettänyt.
Nuori mies seisoi liikahtamatta ikkunan ääressä.
Nyt heitti hän tutkivan katseen alas autiolle kadulle ja sanoi puoleksi tukahtuneella äänellä:
— Tule!
Ei mitään muuta.
Ja hän tuli.
Kun hän oli mennyt sinne ja seisoi Hotel Marsannen ulkopuolella näki hän vanhan ruostuneen oven aukenevan. Mutta hän oli kuin huumaantunut, hän ei enää mitään ihmetellyt.
Heti kun hän oli tullut sisään suljettiin ovi ja hän tunsi, että pieni jääkylmä käsi tarttui hänen käteensä ja veti häntä eteenpäin. Täten nousi hän ylös pitkin portaita, kulki etehisen kautta, huoneen kautta — ja sitten huomasi hän olevansa sillä paikalla, joka oli hänelle hyvin tunnettu, hänen untensa paratiisi, huone ruusunvärisine vuodeverhoineen. Sisällä oli melkein pimeää. Mutta Therese seisoi korkeakasvuisena hänen edessään. Hän piti kätensä kovasti toisiinsa suljettuina ja hillitsi seivästi voimakasta mielenliikutustaan.
— Rakastatteko minua? kysyi hän hiljaa.
— Ah, rakastan, rakastan, vastasi toinen.