Viittauksella antoi hän hänen ymmärtää, että saattoi säästää itsensä kaikista tarpeettomista sanoista. Sitten sanoi hän, kasvoissaan niin ylpeä ilme, kuin olisi kysymys jostakin aivan luonnollisesta ja itsestään selvästä asiasta:
— Jos minä lahjoitan itseni teille, teette te mitä hyvänsä minun puolestani, eikö totta?
Julien ei voinut vastata, hän pani kätensä ristiin hiljaisuuden vallitessa. Ainoastaan hänen suudelmastaan olisi hän myynyt sekä sielunsa että ruumiinsa.
— Teidän täytyy tehdä minulle eräs palvelus.
Kun toinen edelleenkään ei antanut mitään vastausta, tuli hän kärsimättömäksi. Hän tunsi, että hänen voimansa olivat lopussa ja että hänen rohkeutensa masentui. Ja silloin hän huudahti:
— Mutta teidän täytyy ensiksi vannoa tekevänne niinkuin minä tahdon!
Minä vannon pitäväni lupaukseni. — Vannokaa tekin!
— Niin, minä vannon tekeväni kaikki mitä te tahdotte, sanoi toinen täydellisesti voitettuna.
Huoneen viehättävä henki huumasi hänet, verhot olivat alkoovin edessä ja paljas neitseellisen vuoteen ajatus silkkiverhoista lähtevän laimean ruusuhohteen ympäröimänä täytti hänen mielensä jonkinmoisella uskonnollisella hartaudella. Ja sitten veti hän äkkiä syrjään nämä verhot…
Vuode oli järjestyksessään, lakanat olivat vedetyt alas yli sängynreunan ja tyynyt olivat pudonneet lattialle. Ja keskellä rypistyneitä pitsejä ja silkkejä lepäsi poikkipäin sängyssä kuollut mies.
— Näettekö, sanoi Therese de Marsanne käheänä — tämä mies on ollut minun rakastajani. Ja minä lykkäsin häntä — hän kaatui — en tiedä miten se tapahtui. Ja teidän täytyy viedä hänet pois. Ymmärrättekö? Se on kaikki tyyni. Niin, kaikki.