Therese nojautui jälleen kuolleen ylitse ja katseli haavaa. Seuraavassa silmänräpäyksessä valtasi hänet niin äkillinen kauhistus, että hän seisoi kuin kivettyneenä samassa asennossa. Hän kuuli Françoisen — Colombelin äidin askeleet etehisestä. Ja sitten tunkeutui muitakin askeleita ja ääniä hänen korviinsa — ne olivat valmistuksia kutsuihin, jotka hänen vanhempansa panisivat toimeen samana iltana. Minä silmänräpäyksenä hyvänsä saatettaisiin häntä huutaa. Ja tuossa lepäsi kuollut hänen huoneessaan — hänen rakastajansa, jonka hän oli surmannut — vastustamattomin todiste hänen rikollisuudestaan.
Murheellisena nousi hän ja katseli ympärilleen huoneessa, ikäänkuin etsisi piilopaikkaa, mihin saisi kätkeä kuolleen. Hän katseli kaikkia nurkkia ja vapisi samalla raivosta voimattomuutensa vuoksi.
Ei, ei ollut mitään nurkkaa, mihin hän voisi sen kätkeä. Alkoovi ei ollut kyllin syvä ja kaappi oli liian kapea. Koko huone näytti voivan tarjota hänelle ainoastaan mahdottomuuksia. Ja kuitenkin olisi se ollut riittävä piilopaikka heidän rakkaudelleen. Äänettömin, kissamaisin askelin oli hän hiljaa sinne hiipinyt, ja sitten poistunut samalla tavalla. Koskaan ei hän ollut uskonut, että toinen joskus voisi tulla näin raskaaksi!
Therese juoksi lakkaamatta edestakaisin huoneessa, ikäänkuin vangittu petoeläin. Silloin sai hän äkkiä erään päähänpiston. Jos hän heittäisi hänet ulos ikkunasta? Mutta kun hänet löydettäisiin alhaalla, niin arvattaisiin heti mistä hän oli pudonnut. Siitä huolimatta veti hän pois ikkunanverhot katsoakseen alas kadulle, ja silloin hänen katseensa osui äkkiä vastassa olevaan nuoreen mieheen — tuohon hulluparkaan, joka lakkaamatta seisoi ikkunansa ääressä ja soitti huilua niin nöyrin katsein…
Hän tunsi niin hyvin nämä kalpeat kasvoni jotka lakkaamatta tuijottivat häneen. Eikä hän voinut ollenkaan häntä sietää — tämä arka ihailu pitkän matkan päästä teki hänet hermostuneeksi. Mutta nyt kohosi äkkiä hymy Theresen sen kalpeille kasvoille. Hän oli pelastettu.
Tuo narri parka toisella puolella tunsi varmaankin orjamaista rakkautta häntä kohtaan. Hän mukautuisi varmasti hänen tahtoonsa, olisipa vaikka rikos kysymyksessä. Ja hän luonnollisesti palkitseisi hänet, — lahjoittamalla hänelle rakkautensa tahi ainakin ruumiillisen minänsä.
Hän ei ollut rakastanut tuota miestä sen vuoksi, että hän oli liian hento ja ujo hänelle, mutta nyt hän kuitenkin sen tekisi. Hän kiinnittäisi itsensä häneen ainiaaksi lahjoittamalla itsensä hänelle, jos hän auttaisi häntä pesemään itsensä puhtaaksi tästä verivelasta. Hänen punaiset huulensa väreilivät ikäänkuin tämän uuden rakkauden esimausta, joka äkkiä tuntui hänestä ärsyttävältä senvuoksi että esine oli hänelle tuntematon.
Sitten nosti hän nopeasti kuolleen ylös niin kevyesti kuin se olisi ollut vaatteisiin puettu vanki, kantoi hänet vuoteelle ja laski hänet siihen.
Jonka jälkeen hän jälleen meni ikkunan ääreen, avasi sen ja heitti lentosuudelman Julienille.