Hän näytti etsivän kukkia ja vei kätensä sängynverholle ikäänkuin tahtoakseen katsoa, olivatko ne joutuneet sängylle. Julien oli aivan huudahtamaisillaan tuskasta. Mutta Therese, joka edelleen seisoi hymyillen peilin edessä, sanoi aivan levollisesti:
— Ei, seppele on tuossa piirongilla. Antakaa se minulle… Älä koske minun sänkyyni! Sinne olen pannut kaikenmoista, sinä tuottaisit minulle vain epäjärjestystä.
Françoise auttoi häntä kiinnittämään seppelettä. Sitten seisoi Therese vielä pari silmänräpäystä jälellä ja katseli peiliin selvällä mielihyvällä. Nyt hän oli valmis, tuli vain vetää hansikat käsiinsä.
— Ei, ei, te olette todellakin kauniimpi ja siveämpi kuin itse madonna kirkossa, mademoiselle Therese.
Nuori tyttö hymyili tälle kohteliaisuudelle. Sitten heitti hän viimeisen silmäyksen peiliin, meni ovea kohti ja sanoi: "Tule nyt, niin menemme… Sinä voit sammuttaa kynttilät."
Tuli äkkiä pimeys huoneeseen. Julien kuuli ovien sulkeutuvan Theresen jälkeen ja hänen silkkilaahustimensa kohinan etehisestä. Hän ei uskaltanut jättää alkoovia, vaan istuutui lattialle sängyn viereen. Pimeä laskeutui kuten harso hänen silmilleen, hän ei saattanut nähdä mitään, mutta oli lakkaamatta näkevinään kuolleen paljaan jalan vierellään.
Hän ei tiennyt miten kauvan hän oli täten istunut, kun ovi avaantui. Hän kuuli silkin kahinan ja ymmärsi, että se oli Therese. Hän asetti jotakin piirongille ja sanoi hiljaa tulematta lähemmäksi:
— Te ette ole varmaankaan syönyt mitään päivällistä tänään ja teidän täytyy se nauttia täällä. Kuuletteko?
Hän kuuli jälleen tytön silkkilaahustimen kahisevan etehisessä. Ja nyt hän nousi. Hänestä tuntui kuin hän tukehtuisi alkoovissa, hän ei saattanut enää sietää oloa tämän vuoteen, Colombelin ruumiin vieressä. Samassa löi kello kahdeksan; hänen täytyi niinmuodoin odottaa vielä kokonaista neljä tuntia. Sitten astui hän varsin varovasti pari askelta eteenpäin.
Ulkona oli tähtikirkasta ja heikko valonhohde tunkeutui sisään ikkunoista, niin että hän saattoi erottaa huoneessa olevat esineet. Ainoastaan nurkissa oli täysin pimeää. Hän ei ollut luonteeltaan pelkuri, mutta täällä, tässä huoneessa kohosi tuskanhiki lakkaamatta hänen otsalleen. Hänestä tuntui siltä kuin huonekalut liikkuisivat ja tulisivat uhaten häntä vastaan. Kolme eri kertaa oli hän kuulevinaan syvän huokauksen alkoovista. Hän melkein jähmettyi kauhusta. Mutta kun hän kuunteli jännitetyllä tarkkaavaisuudella, ymmärsi hän että sen täytyi olla juhlan humua alhaalta. Sieltä kuului vielä valssin säveliä ja monien äänten iloinen sorina. Hän sulki silmänsä ja oli äkkiä näkevinään edessään juhlallisesti valaistun tanssisalin, hän näki Theresen neitseellisessä valkoisessa puvussaan lepäävän kuljettajansa käsivarrella tanssissa. Koko huone väreili tanssimusiikin iloisista sävelistä. Ja täällä oli hän yksin, tässä kauhistavassa huoneessa hampaiden tuskasta kalistessa.