»Hyvä», sanoi Dominique, »sitten teen kuten tahdot».
Hän astui ikkunan luokse, avatakseen sen, silloin kuulivat he äkkiä kauhukseen kolinaa. Ovi narahti, ja he luulivat sen seuraavassa silmänräpäyksessä avautuvan. Peloissaan kuuntelivat he henkeään pidättäen. Ovi narahti uudelleen, mutta se ei auennut.
Heiltä pääsi helpotuksen huokaus, se ei ollutkaan kiertopatrulli, minkä heidän kuiskutuksensa oli kutsunut paikalle, niinkuin he olivat pelänneet, vaan vahdissa oleva sotilas oli unissaan kääntynyt ympäri. Pian alkoi oven takaa jälleen kuulua kuorsauksia.
Dominique ei tahtonut lähteä ennenkuin tiesi morsiamensa olevan varmassa turvassa huoneessaan. Hän sulki hänet vielä kerran syliinsä, nosti hänet sitten ulos ja auttoi tikapuille. Sitten heilautti hän itsensäkin ulos, mutta jäi seisomaan paikalleen, kunnes Fränzchen onnellisesti oli saapunut ylös ja pujahtanut sisään ikkunastaan.
Dominique katseli hänen jälkeensä, näki hänen kumartuvan ulos ikkunastaan ja kuiskaavan hiljaa: »Jää hyvästi, rakkaani, jää hyvästi!»
Hän viipyi yhä ikkunan luona ja koetti seurata Dominiquea katseellaan; yö oli yhä vielä pimeä, joen vastaiselta rannalta näki hän ainoastaan pajupensaan häämöttävän, mutta sen alla olevaa vahtisotamiestä ei hän erottanut. Hän kuuli murattien rasahtelevan Dominiquen jalkojen alla, sitten vingahti myllynratas ja vihdoin ilmoitti hiljainen vedenloiske, että Dominique oli löytänyt veneen. Silmänräpäys tämän jälkeen näkikin hän sen mustan varjon tavoin kiitävän veden pinnalla. Silloin valtasi pelko hänet uudelleen, ja joka hetki odotti hän kuulevansa vahdin huudon. Hänen korvissaan humisi, hänestä tuntui, kun olisi hän kuullut aseiden kalsketta ja kiireisiä, kaikuvia askeleita.
Mutta hetket kuluivat, ja kaikki pysyi rauhallisena ja äänettömänä.
Dominique oli varmaankin saavuttanut vastaisen rannan, sillä Fränzchen ei enää nähnyt veneestä jälkeäkään. Silloin kaikui askeleita yön hiljaisuudessa, kuului käheä huuto ja ruumiin kumahtava kaatuminen — sitten oli kaikki hiljaa.
Fränzcheniä värisytti, hänestä tuntui, kuin olisi kuolema koskettanut häntä jäisellä kädellään, ja kauhistuneena tuijotti hän pimeään yöhön.