Upseerin yhä kiroillessa ja raivotessa ja uhatessa polttaa koko Rocreuse, kiiruhti paikalle muutamia sotilaita, ilmoittaen vangin paon, minkä he vasta nyt olivat huomanneet.
Upseeri kiiruhti heti vankihuoneeseen, näki avoimen ikkunan ja arvasi heti, missä yhteydessä pako ja murha olivat keskenään.
Isä Merlieriä harmitti tuo »tuhma kepponen», kuten hän sitä nimitti.
»Nyt se tyhmyri pilasi kaikki», sanoi hän päätään ravistaen puoliääneen tyttärelleen.
Tämä istui paikallaan pelosta vapisten. Isä ei tosin, aavistanut tyttärensä kanssasyyllisyyttä, mutta tämä vapisi ajatellessaan, mitä nyt seuraisi.
Ja hänellä olikin syytä pelkoonsa, sillä upseeri oli kauhea vihassaan.
»Se konna!» huusi hän. »Se on kai jo ennättänyt metsään, mutta minun täytyy saada hänet kynsiini, taikka saa sitten koko kylä hänen rikoksensa sovittaa».
Ja mylläriin kääntyen jatkoi hän: »Sanokaa, minne olette miehen kätkeneet! Tänne hänet! Teidän täytyy tietää missä hän on!»
Mylläri viittasi kädellään metsiin, jotka silmänkantamattomina ympäröivät kylää, ja vastasi rauhalliseen tapaansa: »Mitenkä noitten kätköstä voi löytää ihmistä?»
»Löytyy kai piilopaikkoja, jotka te kaikki tunnette. Lähetän kymmenen miestä etsimään karkuria, ja te saatte olla oppaana».