— Ettekö voi käsittää, sanoi Weiss levittäen toistamiseen kätensä ja lyöden toistamiseen yhteen; että meille käy juuri tällä tavalla, elleivät kenraalit ole varuillaan… Ne koettavat vain pysyttää teitä Bazeillesissa ja eksyttää…
Hän ei löytänyt oikein sopivia sanoja ja luutnantti, joka ei tuntenut paikkoja, ei ymmärtänyt hänen ajatustaan, vaan kohotti välinpitämättömästi hartioitaan; rillinokka siviilimies alkoi häntä kiusoittaa, oli kovin viisas olevinaan, viisaampi kuin itse marsalkka. Häntä harmitti, että Weiss sanoi hyökkäyksen Bazeillesiin tarkoittavan vihollisen todellisten aikeiden peittämistä, ja tiuskasi äkäsesti:
— No mutta antakaa minun olla rauhassa!… Me ajamme pää edellä virtaan ne teidän saksalaisenne, niin näkevät, miten me sellaisia eksyttäjöitä kohtelemme!
Vihollisen tiraljöörit tuntuivat lähestyvän, luodit napsahtelivat värjäyslaitoksen seinään, ja pihamuurin suojasta vastasivat sotamiehet, joka silmänräpäys paukahtelivat heidän kiväärinsä.
— Ajetaan virtaan, niin kyllä, mutisi Weiss, ja marssitaan sitte sen yli takasin Carignaniin päin… Se olisi mainiota se!
Hän kääntyi Delaherchen puoleen, joka seisoi kaivon suojassa.
— Parasta olisi kumminkin ollut väistyä eilen illalla Mezièrsiin…
Nyt täytyy taistella, täytyy, sillä peräytyminen on mahdotonta.
— Lähdettekö nyt? kysyi Delaherche, jonka muoto alkoi käydä kalpeaksi, muuten emme enää pääsekään takasin Sedaniin.
— Kyllä, kyllä! Odottakaahan nyt yksi silmänräpäys!
Vaikka luodit vinkuivat ympärillä seisoi Weiss muurin vieressä, hän tahtoi nähdä, miten siellä alkoi käydä.