Kukaan ei vastannut; he seisoivat odottaen tietämättä olivatko selin vai kasvot viholliseen päin. Sumusta kuului aika ajoin melua, rattaiden jyrinää, miesjoukkojen astuntaa, kaukaista kavionkopinaa. Ne olivat joukkojen liikkeitä, jotka huuruharso peitti heidän silmiltään; seitsemäs osasto asettui taisteluasentoon. Vaan nyt alkoi selvitä. Harso kohottautui, repeytyi suuriin siekaleihin, välistä vilahti jo puun latva, taivas näkyi, kirkkaana ja heleänsinisenä. Ennenkun sumu oli tykkänään haihtunut kiitivät Margueritten divisioonaan kuuluvat afrikkalaiset jääkärit ohitse. Istuen komeasti satulassa, lyhyissä takeissaan ja punaset vyöt vyöllä he ratsastivat ketteröitä, hoikkajäsenisiä hevosiaan, jotka melkein peittyivät sälystön alle. Toinen eskadroona riensi ohi toisen perästä, ilmestyi sumusta ja ratsasti sumuun ikäänkuin olisivat sulaneet tihkusateessa. He olivat tiellä, heidät lähetettiin etemmä, — ja siten heitä oli kyörätty koko sodan ajan. Käytettiin siellä täällä joskus vakoilemassa, vaan kun kahakka alkoi, lähetettiin heidät laaksosta toiseen kuin kalliit, tarpeettomat korukalut.
Maurice katseli heitä Prosperia ajatellen.
— Ehkä se on hän, tuo tuolla.
— Kuka? kysyi Jean.
— Se poika Rémillystä, se tiedäthän, jonka veljen tapasimme Ochesissa.
Vaan jääkärit olivat jo kadonneet ja jälleen kuului kopsetta, joku kenraaliesikunta ratsasti mäkeä alas. Jean tunsi prikaatikenraalin, se oli Bourgain-Desfeuilles ja hän heilutti huimasti kättään. Vastenmielistä oli ollut lähteä niin aikaseen ja luopua ravintolan mukavuuksista. Sen näki jo kulmistakin. Äänensä kuului selvästi, kun hän murahti toisille:
— Niin, perhana vieköön, tuo tuolla; Mosel eli Maas vai mikä se on!
Silloin hälveni sumu. Se tapahtui äkkiä, aivan kuten Bazeillesissakin, niinkuin olisi kohotettu esirippu näyttämöltä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja Maurice tunsi heti paikat.
— No, nyt tiedän, sanoi hän Jeanille, me olemme Algierin harjulla… Näetkös, tuolla vastapäätä on kylä, Floing, ja tuolla alhaalla, etempänä, on Saint-Menges ja vielä kauempana Fleigneux… Ihan taivaan rannalla, tuolla, näkyvät Ardennit ja nuo pitkät harvat puut, eroitatko, kasvavat Belgian rajalla.
Hän jatkoi selitystään viitoten kädellään. Algierin ylänkö oli viiden tuhannen kyynärän pituinen tasainen vyö punertavaa maata, joka ulottui Garennen metsästä Maasiin ja päättyi vasta niittyjen takana virran rannalla. Seitsemännen osaston oli kenraali Douay asettanut tälle harjulle ja surkutteli, ettei hänellä ollut enemmän miehiä, sillä nämä eivät riittäneet puolustamaan niin pitkää linjaa ja ylläpitämään yhteyttä ensimmäisen osaston kanssa, joka oli sijoittunut Givonnen laaksoon Garennen metsästä Daignyyn.