— Mitä metkuja tämä on? Tehdäänkö minusta pilkkaa vasten silmiä.
Viekää hänet pois ja paikalla!
Tämän käskyn lausui hän saksankielellä. Tanakka baijerilainen sotamies astui esiin, suurine päineen, punaisine partoineen ja tukkineen. Hänellä oli leveä tylppänenä ja suuret siniset silmät. Hän oli verissä ja näytti pelottavalta karhulta, joka syödä rouskuttaa veristä saalistaan.
Henriette huusi epätoivossa:
— Tahdon mieheni! — Antakaa hän minulle tahi tappakaa minut hänen kanssaan!
Upseeri löi nyrkillä rintaansa sanoen, ettei hän ole mikään pyöveli, joka tappaa syyttömiä. Henriette ei ollut rikkonut mitään, jonka vuoksi upseeri lupasi ennen lyödä kätensä poikki kuin koskea hiusta hänen päässään.
Kun baijerilainen lähestyi, kietoi Henriette kätensä Weissin ympäri:
— Oi oma ystäväni, minä pyydän sinua, minä rukoilen sinua, anna minun kuolla kanssasi, älä heitä minua!
Suuret kyyneleet vierivät miehen silmistä; mitään vastaamatta koetti hän irroittaa olkapäiltä ja vyötäsiltä onnettoman vaimonsa kädet.
— Sinä et siis enään rakasta minua, koska tahdot kuolla ilman minua. Pysy kiinni minussa, he eivät sitä kauan jaksa kärsiä, vaan ampuvat meidät molemmat.
Weiss irroitti tuon pienen käden, painoi sen huulilleen, suuteli sitä koettaessaan saada toistakin irtautumaan.