Satakuudes rykmentti lähti liikkeelle. Miehet valittivat olevansa homehtuneita, että heillä oli rautaa jaloissa — olivat näet jäykät pitkällisestä maassa istumisesta.
He eivät olleet ottaneet montakaan askelta, ennenkun heidän täytyi pyrkiä suojaan, niin kova oli tuli. — Ja näin he, selkä kumarassa, koettivat päästä eteenpäin.
— Ole varoillasi, ystäväni, sanoi Jean Mauricelle; tämä on täyttä totta. Älä pistä nenääsi sinne, mistä ennemmin tahdot sen pelastaa; pidä vaari jaloistasi muuten pääset niistä helposti. Sillä se on mies, joka pääsee ehein nahoin.
Metelin tähden voi Maurice vaivalla ja huonosti kuulla ystävän huvittavia sanoja. Hän ei oikein tiennyt pelkäsikö hän, hän juoksi toisten mukana ilman erityistä tahtoa, eikä ajatellut muuta kuin että siitä tulisi loppu. Häntä pelotti kuten pisaraa purossa, tietäessään vaistomaisesti liikuttavan taaksepäin.
Useat kääntyivät takasin, tahtoivat paeta, kun översti hyökkäsi esiin:
— Lapset, lapset, älkää tehkö minulle noin suurta surua ja häpeätä. Älkää käyttäytykö kuin pelkurit… Muistakaa että 106:des ei ole koskaan peräytynyt.
Hän kannusti hevostaan, sulki tien pakenevilta, sanoi sanan kullekin, puhui Ranskasta kyynelien tukahuttamalla äänellä.
Luutnantti Rochas tästä liikutettuna raivostui kovin, tempasi miekkansa ja sivalsi sillä väkijoukkoon.
— Sen kirotut kelvottomat pelkurit! Minä autan teitä tuonne ylös.
Tahdotteko totella paikalla tai saatte maistaa saappaani korosta.
Mutta översti ei kärsinyt että miehiä sillä lailla komennettiin tuleen.