He jakoivat leivän, söivät sen kiireesti välittämättä mistään muusta, ja vasta syötyään huomasivat he överstinsä, joka istui satulassaan, saapas veressä. Rykmenttiä ahdistettiin joka puolelta. Useat komppaniat olivat paenneet ja nyt heidän täytyi seurata joukkoa. Översti nosti miekkansa ja komensi kyynelsilmin:
— Tulkaa lapset Herran nimessä. Jumala ei ole huolinut meistä tällä kertaa.
Pakenevat kerääntyivät hänen ympärilleen kadoten kaikki hetken kuluttua syvennykseen maassa.
Tietämättään miten olivat Jean ja Maurice taas joutuneet pensasaidan taa. Tähän pysähtyi noin 40 miestä, joita luutnantti Rochas oli komentanut peräytymään. Heillä oli lippu mukanaan; aliluutnantti, joka kantoi sitä, oli kiertänyt sen tangon ympärille, koettaen, jos suinkin mahdollista, sitä pelastaa.
He ryömivät pitkin aidan vierustaa aina päähän asti, asettuen sitten pienten puitten suojaan mäenrinteelle, jossa Rochas komensi ampumaan. Täällä puitten suojassa miehet voivat pitää puoliaan semminkin kun lukuisa ratsastusjoukko teki liikkeen oikealla puolella ja useita rykmenttejä jalkaväkeä tuotiin sen avuksi.
Maurice käsitti selvään vihollisten kiertävät liikkeet, — käsitti, että piiriä supistettiin joka puolelta. Aamulla oli hän nähnyt preussiläisten samoavan Saint-Albertin vuorensolasta, kulkevan pitkin Saint-Mengesea ja Fleigneuxta; nyt kuuli hän kaartin kanuunoiden jymisevän Garennen metsän takana, huomasi toisia saksalaisia tulevan Givonnen laaksosta.
Vielä hetkinen ja ranskalaista armeijaa piirittäisi elävä muuri. Kaarti yhtyisi V:teen osastoon, kauhistavan tykistön heitä joka kukkulalta auttaessa. Luultavasti koetettiin viimeistä epätoivoista ponnistusta saada tuo muuri murretuksi, kun Margueritten osasto kokoontui erääsen syvennykseen, valmiina ryntäämään — mutta se oli toivoton hyökkäys — he menivät kuolemaan Ranskan kunnian puolesta. — Maurice, joka ajatteli Prosperia, oli näkemässä tätä hirveää verinäytelmää.
Varhain aamusesta oli Prosper ratsastanut edes takaisin Illyn ylängöllä, päästä toiseen. Hänen eskadroonansa miehet kerättiin päivän noustessa ilman torventoitotusta, ja kahvia keittäessä ripustivat he takkinsa valkean eteen, etteivät herättäisi preussiläisten huomiota. Sitte he eivät tienneet enään mitään, kuulivat kanuunan laukauksia, näkivät etäällä savua ja jalkaväestöä, mutta mitään aavistusta heillä ei ollut tappelusta, ei sen tärkeydestä eikä päättymisestä, sillä kenraalit pitivät heitä aivan toimettomina erillään kaikesta.
Prosper oli tykkönään nukkua. Eniten häntä vaivasivat levottomat yöt ja väsymys alituisesta ratsastamisesta.
Hän houraili, luuli makaavansa paljaalla kentällä, joskus pehmeällä siistillä vuoteella. Silloin tällöin nukahti hän satulassa. Useat tovereista putosivat satulasta, ho olivat niin uuvuksissa, etteivät heränneet torventoitotuksista, heitä täytyi ravistaa, potkiakin jotta saataisiin hereille.