Haava ei ollut suuri, ihossa ainoastaan viilto, josta oli vuotanut runsaasti verta. Hiukset olivat takertuneet haavan syrjiin ja tyreyttäneet verenvuodon. Sentähden Maurice ei kostuttanut niitä — muuten olisi haava voinut jälleen helposti auveta.
— No, nyt olen pyyhkinyt kasvosi — näytäthän taas ihmisemmältä.
Annappas kun panen kypärän päähäsi!
Hän otti maasta kypärän ja pani sen varovasti ystävänsä päähän.
— Se sopii sinulle mainiosti! Katsokaamme kannattavatko jalkasi!
Jean nousi pudistaen päätään; hänellä ei ollut muuta hätää kuin että pää vain tuntui vähän raskaalta. Kaikki kävi hyvin. Mutta hänet valtasi syvä liikutus nähtyään Mauricen hellyyden, jonka vuoksi hän syleili Mauricea, painoi hänet rintaansa vasten ja virkkoi:
— Oi, rakas ystäväni, rakas ystäväni!
Mutta preussiläiset saapuivat eivätkä he voineet kauemmin olla muurin takana. Luutnantti Rochas kokosi muutamia miehiä lipun ympärille, jota aliluutnantti kantoi kokoonkäärittynä. Lapoulle nousi ylemmäksi ja ampui vielä muutamia laukauksia sillä aikaa kuin Pache ripusti pyssyn olallensa, luullen varmaankin että nyt oli heitettävä ampuminen sikseen ja ruvettava syömään ja nukkumaan. Jean ja Maurice hiipivät toverien luo. Ei puuttunut pyssyjä eikä patruunoita, joita makasi kyllin kentällä; ei tarvinnut muuta kuin kumartua niitä ottamaan. He kokosivat sen verran kuin tarvitsivat, sillä antautuessa olivat he heittäneet aseet ja ampumavarat luotaan; Mauricenhan oli täytynyt kantaa toista hartioillaan.
Muuri ulottui Garennen metsään asti ja pieni joukkio, joka luuli vaaran olevan ohitse, piilottautui talonpoikaistalon taa, hajaantuen sitte metsään puiden sekaan.
— Vihdoinkin, sanoi Rochas, — saamme huoata hetken ennen kuin ryhdymme ryntäämään.
Ottaessaan ensi askeleita tuntui heistä kuin olisivat he astuneet helvettiin! mutta he eivät voineet enään kääntyä.