— Odota vähäsen, kuiskasi hän pojalleen, luulempa että hän kuuli sinun tulleen, koska taas herää.
Översti aukaisi silmänsä, kiinnitti katseensa Delahercheen kääntämättä päätänsä. Översti tunsi hänet ja kysyi värisevällä äänellä:
— Kaikki on lopussa, eikö niin? Pakkosovintoon suostutaan?
Tehtailija, johon äidin katse sattui, oli vähällä valehdella, — mutta mitäpä hyötyä siitä? Hän ojensi kättään, teki mieltä lannistavan liikkeen.
— Ei ollut muuta keinoa. Jospa olisitte nähneet kaupungin katuja…
Nyt ratsasti kenraali Wimpffen saksalaisten pääkortteeriin saadakseen sopimukset tehdyiksi.
Överstin silmät painuivat kiinni — hän värisi, syvä, valittava ääni hiipi hänen huuliltaan.
— Oi Jumalani, oi Jumalani!
Avaamatta silmiään jatkoi hän pikaisesti ja hermostuneesti:
— Niin, niin, miksi he eivät eilen kuulleet minua: Minä tunsin maan, ilmoitin pelkoni kenraalille; mutta hän ei kuullut minua… Tuolla ylhäällä, yläpuolella Saint-Mengesia aina Fleigneuxiin asti, siellä olisimme valloittaneet ylängöt ja Saint-Albertin solan. Siellä odotamme rauhassa, siellä on asemaamme mahdoton valloittaa — tie Mezièresiin on edessämme avoinna.