— Kauheata!… Mitäpä me siinä tapauksessa voimme tehdä!
Poismennessään kuuli Jean rykmenttilääkärin, tohtori Bourochen, joka seisoi lähellä toisia, pauhaavan:
— Kuri menee aivan päin hiiteen! Ei mitään rangaistusta! Ennenkun kahdeksan päivää on kulunut saavat kai päällysmiehet vasten turpaa miehistöltä! Jos olisivat heti paikalla antaneet parille konnalle aimo lähdön, niin malttasivat ehkä toiset mielensä ennenkun ryhtysivät sellaiseen leikkiin.
Kaikki pääsivät rangaistuksetta. Jälkijoukon upseerit olivat olleet niin viisaita, että antoivat miestensä koota pyssyt ja rensselit tiepuolista. Ei puuttunut kuin joitakuita ja uppiniskaiset saivat päivän valjetessa kaikessa hiljaisuudessa aseensa takasin.
Kello viideksi oli lähtö määrätty, mutta tuskin se oli vielä neljääkään kun sotamiehet herätettiin. Kiire oli taas joutua lähtemään, takasin Belfortiin, sillä ei tiedetty varmuudella olivatko preussiläiset etempänä kuin puolitoista peninkulmaa ehken. Miehistö ei ollut paljoa virkistynyt lyhyestä ja levottomasta unesta; saamatta lämmintä ruokaa, joka olisi vähänkin voimistanut, täytyi heidän jälleen lähteä marssimaan semmoisella kiireellä, että rivit tuskin pysyivät järjestyksessä.
Tänään kävi vielä hullummin; mieliala oli synkkä ja surullinen.
Maisema muuttui toisellaiseksi, vuoriseksi ja vaivaloisemmaksi, milloin he saivat kavuta jyrkkiä kallion rinteitä ylös, milloin taas alas ahtaisiin laaksoihin kullankeltaisten kukkien ylitse. Mutta säteilevän maiseman kautta, kirkkaassa päiväpaisteessa puhalsi pelon tuuli, joka alati kasvoi. Pitäjänvoudeille oli tullut käsky, että he kehoittaisivat maakansaa piiloittamaan kalleutensa ja mitä heillä oli arvokasta, ja siitä nousi ahdistus ylimmilleen, Vihollinen oli siis tullut? Ja oliko enää aikaa paeta? Kaikkien korvissa kaikui sodan pauhina, joka lähestyi onnettomuutta uhkaavalla kohinalla, kuin virta, joka tunkee reunojensa yli; joka kylässä yltyi kauhistus, joka talosta kuului itkua ja valitusta.
Maurice marssi eteenpäin kuin unissakävijä, jalat verissä, ja nääntymäisillään kiväärin ja rensselin painosta. Hänen ajatuksensa olivat pysähtyneet, kaikki mitä hän näki, olivat hänestä kauheita kummituksia; hän ei kuullut enää kumppaniensa askeleita ympärillään, tunsi vain, että Jean kulki hänen rinnallaan yhtä väsyneenä ja yhtä epätoivoisena uin hänkin.
Surkeata surkeampaa oli vaeltaa kylien läpi. Sydäntä vihloi kun katseli sitä kurjuutta, joka niissä vallitsi. Niin pian kun he huomasivat sotajoukot, jotka uupuneina laahusivat eteenpäin, koettivat he kaikin voimin jouduttaa lähtöään. Neljätoista päivää takaperin oli kaikkialla ollut niin rauhallista, hymyillen oli Elsass ajatellut sotaa, — olivathan kaikki varmoja voitosta, varmoja, että Saksa tulisi olemaan taistelutantereena. Ja nyt tunkikin vihollinen Ranskanmaahan, levisi kaikkialle, heidän ylitsensä, heidän pelloilleen, tuli kuin rajuilma kauhealla raesateella, joka voi hävittää parissa tunnissa koko seudun.
Talojen edessä laittoivat miehet sanomattomassa sekasorrossa kuormia, syytivät irtaimistoaan sellaisella hädällä rattaille, että enin osa särkyi ja ruhjoutui. Naiset heittelivät ikkunoista tyynyjä ja patjoja. Kätkyt, johon lapsikin oli unohtua, köytettiin kuorman päälle pöytien ja tuolinjalkojen väliin. Toisten kuormavaunujen taakse oli isoisä köysillä sidottu kuin elävä vaatekaappi, jota lähdettiin kuljettamaan. Ja sitten ne, joilla ei ollut ajopeliä eikä hevosia. He saivat tyytyä käsikärryihin; muutamilla oli nyytti kainalossa. Toiset olivat vain tulleet pelastaneeksi seinäkellon, jota painoivat rintaansa tuskassa ja hämmingissä. Kaikkia ei voitu saada mukaan, seinienvierissä ja pihamailla makasi huonekaluja ja suuria vaatemyttyjä. Muutamissa kohden olivat ikkunat ja ovet suljetut ja lukitut, niin että talot näyttivät kuin niistä olisi kuollut joka sielu, mutta useimmat sen unhottivat kiireessään ja hädässään ja jättivät kaikki selki selälleen. Ja kaikista surkeimmilta näyttivät nuo tyhjät suojat autioissa taloissa, ne muistuttivat elävästi vihollisen valloittamaa kylää, josta pelko ja kauhu on ajanut asukkaat tiehensä, josta yksin kissatkin ovat paenneet lähestyvän maanvaivan edessä.