Kun viimeksi tulleetkin olivat istuneet ojan reunalle, alkoi odotus. Aina vähän päästä nousi joku miehistä katsomaan, oliko hevonen vielä paikoillaan pää ojennettuna virrasta nousevaa tuulen henkeä vastaan, laskevaan aurinkoon päin, ikäänkuin se olisi tahtonut huokua sisäänsä viimeiset elämän henkäykset. Kun pimeys viimeinkin oli hitaasti laskeutunut seudun yli, nousivat he ja katsoivat tarkasti joka puolelle, oliko ketään näkemässä.
— Kas niin, sanoi Chouteau hätäisesti, nyt on hetki tullut!
Ja Lapoulle oli ensimmäisenä paikalla. Hän oli siepannut ojasta kiven ja löi sillä voimainsa takaa hevosen pääkalloon. Mutta kun hän toistamiseen kohotti kätensä, teki hevonen voimakkaan ponnistuksen ylös päästäkseen. Silloin ryntäsivät Chouteau ja Loubet sen päälle ja pitelivät jaloista kiinni. Se korisi miltei ihmisellisellä äänellä, tuskallisesti ja liikuttavasti, ja elleivät sen voimat olisi olleet riutuneet pitkästä nälästä se olisi murskannut heidät kuin tyhjän. Lapoulle kolhi ja kolhi, mutta se liikutti yhtä mittaa päätään, joten lyönnit eivät osuneet.
— Silläpä nyt on pirunmoinen aivokopsa!… Pitäkää nyt kiinni, että saan lopetetuksi!
Jean ja Maurice seisoivat aivan jähmettyneinä vieressä, he eivät saattaneet ottaa osaa teurastukseen. Ja Pache lankesi vanhasta tavasta polvilleen, pani kätensä ristiin ja mutisi rukousta kuolevan edestä:
— Herra, katso armossa hänen puoleensa…
Taaskin iski Lapoulle syrjään, repäsi toisen korvan irti eläinrukalta, joka kiljasi kovasti.
— Varro, varro hiukan! sanoi Chouteau, loppu tästä tulla pitää, muuten joudumme pulaan… Pidä kiinni Loubet!
Hän koperoi taskustaan veitsen, pienen kynäveitsen, jonka terä tuskin oli sormen pituinen, ja pitkällään hevosen päällä iski sen eläimen kurkkuun, viileksi ja leikkeli pitkin ja poikki kunnes viimein löysi valtasuonen. Nyt hän kääntyi syrjään, sillä veri oli ruiskahtaa hänen kasvoilleen. Jalat potkivat vielä muutaman minuutin suonenvetoisesti, suuret surumieliset silmät kiintyivät ympärillä seisovia kuolettajia katsomaan, himmenivät, sammuivat.
— Herra, sopersi Pache yhä polvillaan, sinun laupeutesi on suuri, armahda häntä!…